Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Peruskoulu – polku tulevaisuuteen

Viimeaikaiset tulokset nuorten lukutaidosta ovat herättäneet keskustelua koulutuksen laadusta ja kyvystä vastata tämän ajan vaatimuksiin. Uutisointi siitä, että joka kahdeksas 15-vuotias poika ei osaa lukea riittävän hyvin pärjätäkseen toisen asteen opinnoissa on vallannut alaa keskustelupalstoilla ja syyttävä sormi osoittaa aina luonnollisesti pois omasta itsestämme. Pikkuhiljaa Suomessa kunta toisensa perään on käyttänyt alati kuuluisaa keittiövälinettä ja höylännyt koulutusbudjetin perin niukaksi. Meillä on edelleen maailman osaavimmat opettajat, jotka ovat sitoutuneita työhönsä ja oppilaidensa pärjäämiseen. Samaan aikaan kasvavat ryhmäkoot, supistuvat tuntimäärät ja epätietoisuus tulevasta ovat kuitenkin merkittävä tekijä työssä jaksamisessa. Yhtälö, jossa ammattilaiselta viedään mahdollisuudet toteuttaa tehtäväänsä, on äärimmäisen turhauttava. Koulutus elää niukkenevien resurssien lisäksi muun yhteiskunnan tavalla murrosta digitaalisuuden muokatessa käsityksiä muun muassa tiedonhausta, lähdekritiikistä, tavasta tehdä tutkielmia ja toteuttaa sekä opetusta että oppimista. Tässä ajassa meidän tulisi rohkeasti panostaa lapsiin ja nuoriin huolehtimalla koulumaailman resursseista, henkilöstön osaamisen päivittämisestä ja riittävän pienistä luokkaryhmistä. Suurissa opetusryhmissä keskittyminen vaikeutuu, levottomuus lisääntyy, osa oppilaista jää ilman tarvitsemaansa huomiota ja opettajien jaksaminen venyy äärimmilleen. Suomessa on ollut pitkään tavoitteena, että jokainen peruskoulun päättävä nuori saa jatkopaikan joko lukiosta tai ammatillisesta oppilaitoksesta. Tämä tavoite on ollut realistinen, sillä peruskoulun mahdollisuuksista vastata tuohon haasteeseen on huolehdittu hyvin. Nyt liikumme kipurajoilla. Jokainen ymmärtää millaisia mahdollisuuksia tämä yhteiskunta tarjoaa nuorelle, joka ei ole jatkanut koulutusta peruskoulun jälkeen. Työelämän vaatimukset ovat huomattavasti koventuneet ja tutkinto vaaditaan lähes jokaiseen työhön. Syyttävä sormi kannattaa kaikessa hiljaisuudessa koukistaa takaisin muiden kanssa samaan riviin ja lähteä sen sijaan ratkomaan yhdessä keinoja, joilla turvaamme rahoituksen riittävälle tuntikehykselle, kohtuullisen kokoisille opetusryhmille ja opettajien lisäkoulutukselle kaiken uuden siirtämiseksi hallitusti yhä uudelleen uusille ikäryhmille.