Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Liikenneturva huomioitava uudistuksia tehtäessä

Autokoululiiton kokeilussa henkilöautokortti irtoaa ensi vuonna lähes puolta pienemmällä ajo- ja teoriatuntimäärällä kuin nykyisin. 35 tunnin sijasta liikenneoppeja voi halutessaan ammentaa 10+10 -mallilla. Jos kymmenen tuntia teoriaa pänttää vielä virtuaaliopintoina ja ajotunneista neljä kurvailee simulaattorilla, niin jatkossa liikenteestä löytyy kuskeja, joilla on kokemusta aidosta liikenteestä ainoastaan kuusi tuntia. Äkkiseltään tämä tuntuu järjettömältä. Miten ihmeessä taataan se, että opit tarttuvat ja liikenneturvallisuus ei kärsi? Toisaalta, jos pääkohderyhmä ovat vaikkapa mopoautoillaan tuhansiakin kilometreja suhanneet nuoret, ei käsittelytaitojen omaksumisessa liene ongelmia. Täysin väärä lähtökohta on se, jos uuteen kokeiluun ilmoitetaan mukaan jälkikasvua vain muutaman sadan euron säästöjen toivossa. Vanhempien on otettava entistä enemmän vastuuta omien suojattiensa kypsyyttä arvioidessaan. Jo opetuslupaa kohtaan riitti aikanaan pelkoja ja ennakkoluuloja. Ne ovat osoittautuneet turhiksi, sillä reputtaneiden osuudessa ero jää noin viiteen prosenttiin. Tärkein asia ratin takana on jatkossakin oikea asenne ja toisten huomioiminen. Näitä omaksutaan pienestä pitäen takapenkkiläisen roolissa.