Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Viikon sana: Elämämme kallein asia

Olen kuullut sanottavan, että japanilaiset häät ovat elämän kallein asia. Japanissa häihin satsataan todella paljon ja säästäminen niihin aloitetaankin jo lapsen ollessa pieni. Liikun paljon ikäihmisten parissa erilaisissa seurakunnan tilaisuuksissa. Näissä piireissä elämämme kallein asia on tuttu vanhan katekismuksen sivuilta, jo nuorena ulkoa opittuna: ”Jumala on luonut ihmisen elämään hänen yhteydessään. Sen tähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa. Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.” Tästä samasta asiasta kertoo uusin katekismuksemme ensimmäisen käskyn selityksessä seuraavaa: ”Jumalan tunteminen on elämämme tärkein ja perustavin asia. Ensimmäinen käsky kysyy, minkä varaan me elämämme rakennamme. Kuka tai mikä on meidän jumalamme?” Tähän kysymykseen liittyy kolmannen adventtisunnuntain tekstit. Johannes Kastaja osittaa Jeesusta Jumalan Karitsana, joka kantaa koko maailman synnin. Jumala on tullut ihmiseksi Jeesus-lapsessa. Hän tuli ensimmäisenä jouluna ilmoittaakseen meille, millainen Jumala on. Elämällään ja kuolemallaan Jeesus kertoi Taivaallisen Isän rakkaudesta meitä kohtaan. Hän loi meille syntiin langenneille uudelleen tien Jumalan yhteyteen. Saamme tunnustaa syntimme luottaen Kristuksen sovitustyöhön meidän puolestamme ja pääsemme omistamaan Jumalan lapseuden ja elämämme kalleimman asian. Tule joulukirkkoon kuulemaan tämä evankeliumin sana uudelleen! Vapahtajan tuomaa joulun rauhaa ja iloa! Liisa Pihkala Lähetys- ja aikuistyön sihteeri Janakkalan seurakunta