Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Viikon sana: Rakkauden köysin

Kun lapsi on pieni, hän etenee ensin kontaten. Lapsi alkaa vähitellen nousta jalkojensa varaan ja opettelee kävelemään. Hän hakee suuntia ja tasapainoa. Tulee epäonnistumisia ja mustelmia, mutta jaloilleen on yhä uudestaan noustava. Suuri maailma houkuttaa luokseen tutustumaan. Vanhemmilla on tärkeä rooli. He seuraavat lapsen kehitysvaiheita, kannattelevat häntä käsivarsista ja saavat iloita seuratessaan pienokaisen edesottamuksia. Vanhemmat ohjaavat lasta. He näyttävät oikean suunnan, josta on turvallista kulkea. He sulkevat tien vaarojen edeltä. He estävät lasta tekemästä typeryyksiä. He ovat välillä tylsiäkin. Lapsi on usein eri mieltä vanhempiensa kanssa. Tulee yhteentörmäyksiä ja mökötyksiä. Lapsi tahtoisi, mutta vanhemmat eivät päästä tahtoa läpi. Kaikella on silti tarkoituksensa. Lapsi ei useinkaan tiedä parastaan ja siksi ohjaaminen on välttämätöntä. ”Minä opetin Efraimin kävelemään, kannattelin sitä käsivarsista. Mutta Efraim ei käsittänyt että minä sitä hoidin. Lempeästi, rakkauden köysin minä vedin sitä luokseni” (Hoos. 11:3-4). Herra ohjaisi efraimilaisia, kun he sokeudessaan palvelivat vieraita jumalia. Herra taivutti ja veti heitä luokseen, kun he olivat menossa väärään suuntaan. Kuin lasta, joka on menossa vaaralliselle harhatielle. Kristityn suhde Luojaan on riippuvuussuhde. Samalla tavoin kuin lapsi vanhemmistaan, on kristitty riippuvainen Luojastaan. Minä en aina tiedä minne menen, huitelen siellä täällä ja hoipun kahtaalla. Minulla on aikuisen terve harkintakyky, mutta erehtyminen on inhimillistä. Vaikka tiedän, en tee tietoni jälkeen. Suoraa tietä ei olekaan. Usein tulee mentyä ikkunasta, vaikka ovesta pääsisi helpommin. Onneksi välillä muistan, että kansien välissä on ohjeet. On ohjeita, joilla ovenkahvan löytää pimeässäkin. On Raamattu, joka kutsuu tutkimaan Jumalan meitä varten luomaa elämäntietä. Mutta minäkään en aina ”käsitä kuka minua on hoitanut” (Hoos.11:3). Vasta jälkeenpäin voin havahtua toteamaan balsamin suojan haavoissani. Sellainen on kristityn tie. Kuin hengitystä – edestakaisin kulkemista. Kun Jumala kasvattaa, Hän ei satuta eikä ojentaessaan väännä käsiä poikki, vaan ”lempeästi, rakkauden köysin hän vetää luokseen” (Hoos. 11:4). Tarmo Halttunen nuorisopappi Janakkalan seurakunta