Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Turengin tekonurmikenttä lisää kunnan velkataakkaa

MIELIPIDE . Tekonurmikentän rakentamisesta on kirjoitettu lehdessä ja uutisissa ja on tullut myös kuntalaisten kysymyksiä ja ihmettelyä tilanteesta. Tilanne on se, että kunnalla näyttää olevan varaa käyttää lähes 700 000 euroa Turengin tekonurmikentän rakentamiseen. Päätimme elämänlaatulautakunnassa virkamiesten esityksen mukaan Turengin tekonurmikentän rakentamisesta, joka sitten hyväksyttiin valtuustossa. kenttään varattu määräraha oli 600 000 euroa, josta Etelä-Suomen aluehallintoviraston tuli myöntää 200 000 euron tuki, jonka piti olla kentän rakentamisen edellytys. AVI myönsi 160 000 euron avustuksen eli tavoite ei toteutunut, mutta siitä huolimatta kenttä rakennetaan. Tekninen lautakunta esitti 120 000 euron lisämäärärahaa, jonka jälkeen kunnanhallitus palautti asian jatkokäsittelyyn. Elämänlaatulautakunnalle tuli 27. syyskuuta 2016 esitys, jossa alkuperäistä hanketta oli karsittu niin, että sen kustannusarvioksi jäi 595 715 euroa + AVI:n avustus, joten hyväksytty hinta-arvio ylitettiin lähes 200 000 eurolla. Kenttäratkaisu vietiin kunnanhallitukseen, jossa hinta oli lisääntynyt 628 332 euroon, joten matkalla pöydältä toiselle rakentaminen kallistui ja rakennuskulut olivat 788 332 euroa, jossa mukana oli AVI:n avustus. Kentän kokonaiskuluihin pitää ottaa mukaan myös skeittipaikan siirto, johon on varattu 50 000 euroa talousarviossa. Todelliset kentän kokonaiskustannukset ovat 838 332 euroa ja kunnan maksettavaksi jää AVI:n avustuksen jälkeen 678 332 euroa. Kentän rakentaminen tulee siis 278.332 euroa kalliimmaksi alkuperäisestä valtuuston hyväksymästä määrärahasta. Voidaan myös olettaa, että tämäkään ei riitä, vaan voidaan varautua lisämäärärahaesitykseen, kuten muissakin hankkeissa on tapahtunut. Onko tässä mitään järkeä? On tietysti hyvä, että meillä on hyviä kenttiä, mutta tässä taloudellisessa tilanteessa pitäisi toimia oikein jo siksi, että ensi vuodelle on tulossa veronkorotus. Miksi kunnanhallituksen jäsenet haluavat lisätä Janakkalan velkataakkaa? Eivätkö he ole tutustuneet rahoituslaskelmaan? Voidaan esittää myös kysymys: olemmeko valinneet kentän paikan väärin? Eräs jalkapalloasiantuntija kertoi, että tällä rahalla on muualla rakennettu kaksi kenttää. Miten meidän kenttä maksaa näin paljon? Tähän kysymykseeni sain virkamiesten vastauksen: pohjatyöt ovat vaativat. Minusta tämä hanke pitäisi siirtää ensi vuodelle, neuvotella AVI:n kanssa lisää ja tehdä ennen kentän rakentamista vaihtoehtoiset laskelmat eri paikoille rakennettavista kentistä. Varmasti halvempi vaihtoehto olisi liikuntahallin ja ala-asteen välinen kenttä, koska esimerkiksi koulun mäessä oleva lähde on lähempänä tätä uutta kenttää. Ja onhan meillä Hakamäki ja Moisiokin. Täytyy vielä muistaa, että Tervakosken tekonurmikenttään kunta käytti alle 50 000 euroa. Tervakosken Pato teki talkootyönä kentän, eikä kentän huonojen valojen korjaamiseen ole ilmeisesti löytynyt vieläkään rahaa. Onko Janakkalan toiminta tasapuolista ja oikeudenmukaista? Miksi Turengissa ei käytettäisi samaa logiikkaa kentän rakentamisessa kuin Tervakoskella? Näin ei kunnan velkataakka kasvaisi, emmekä me kuntalaiset joutuisi maksamaan hirvittäviä summia yhdestä tekonurmikentästä. Mehän tämän viime kädessä maksamme. Sirpa Autio Elämänlaatulautakunnan jäsen