Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Pääkirjoitus: Väkivallan ennaltaehkäisy ei ole pelkästään koulun tehtävä

Turengin koulun oppilaiden välillä tapahtunut väkivaltatilanne on herättänyt huolta sekä koulussa ja kodeissa. 10-vuotias poika kuristi toisen oppilaan tajuttomaksi välitunnilla syntyneen sanaharkan seurauksena. Ruumillinen väkivalta täyttää rikoslain pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön. Vaikka alle 15-vuotiaalla ei ole pelkoa sakosta tai muusta tuomiosta, nuori joutuu yleensä vastaamaan teostaan muulla tavoin. Vahingonkorvausvelvollisuus koskee myös alle 15-vuotiasta. Koulu voi käyttää rangaistusmuotona jälki-istuntoa, kirjallista varoitusta tai pahimmassa tapauksessa koulusta erottamista. Väkivaltatapauksista ilmoitetaan aina poliisille ja sosiaaliviranomaisille. On selvää, että puuttumista tarvitaan useammalta eri taholta. Vaikka koulussa tapahtuneet väkivaltatapaukset eivät ole lisääntyneet, teot ovat vakavoituneet. Koulu tekee jatkuvasti työtä tilanteiden ennaltaehkäisemiseksi, mutta tämä ei yksistään riitä. Myös huoltajien on hyvä ottaa aihe esiin useammin kuin kerran. On tärkeää keskustella lasten ja nuorten kanssa koskemattomuuden merkityksestä ja väkivallan käytön seurauksista. Kuten sivistysjohtaja Jouni Wilpola totesi oppilaiden välisistä väkivaltatilanteista: yksikin tapaus on liikaa. Yhdelläkin teolla voi olla vakavat seuraukset.