Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pelipäiväsählinki rokotti joukkueita

Urbansin salibandyn 06-joukkue pelaa kaudella 2016–2017 kolmea eri sarjaa. Ideana on tarjota kaikille pojille omanikäisiä ja -tasoisia pelejä. Liiton viime hetkellä tekemät pelipäivämuutokset aiheuttivat pojille tilanteen, jossa samana päivänä pelattiin 06 ja 05 sarjapelit. Niinpä molempiin turnauksiin lähdettiin vajailla miehityksillä. Sastamalassa 06-sarjan avauksessa Urbans kohtasi ensin paikallisvastustajansa Steelersin. Pirteästi pelannut Steelers oli yllättää vaisun Urbansin. Kahden erän jälkeen tilanne oli hämeenlinnalaisille 6–3, mutta kolmannen erän ryhtiliike toi Urbansin tasatilanteeseen 6–6 ja näin pisteet jaettiin. Toinen peli LFT:ää vastaan oli koko ajan hallinnassa ja pisteet matkasivat Turenkiin 11–5. - Ekassa matsissa oli vaikeuksia oudon alustan kanssa ja kaksi ensimmäistä erää oli enemmänkin sählyä kuin salibandyä. Toinen peli oli pakettissa jo ensimmäisen erän jälkeen, kun pojat tottuivat parkettiin, kommentoi valmentaja Topi Ilmarinen . Tampereen Spiral-hallissa 05-pelit alkoivat luovutusvoitolla WFT:sta, sillä joukkue ei saapunut paikalle. Toinen ottelu Koovee Punaisia vastaan päättyi 10–5 tappioon ja kolmas peli Steelersiä vastaan 11–2 voittoon. - Koovee oli parempi molempien maalien edessä. Hyödynsimme vastustajan viiden minuutin rangaistuksen mainiosti ja saimme tehtyä kolme maalin jäähyn aikana. Vastustaja voitti viimeisen erän 5–1, eikä meiltä löytynyt lääkkeitä puolustuksen murtamiseksi, valmentaja Sasu Uusi-Heikkilä kertoi. - Steelers-pelissä olimme vahvempi osapuoli ja veimme peliä. Maalissa Konsta Koski hoiti hommansa mallikkaasti ja piti Steelersin hyökkääjät kurissa. Joukkue pelasi tyylikästä peliä ja liikutti palloa luoden jatkuvalla syötöllä maalipaikkoja. Parhaiten lauantaina onnistuivat Sakari Ahonen ja Hannes Hämäläinen . Koko joukkue keräsi itsensä hienosti karvaan KooVee-tappion jälkeen, hän jatkoi. Parhaat pistemiehet olivat Iikka Päivinen 4+10, Lenni Pihlajasalo 8+4, Ilmo Leino 4+0, Sakari Ahonen 3+0 ja Niklas Hirsioja 3+0. Heta Leino