Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Vuodepotilaat ansaitsevat lisää lämpöä

Janakkalan sairaalan vuodeosaston viileydestä kertovassa jutussa (JanSa 22.9.) kiinteistöpäällikön syyksi arvelemat perustelut ontuivat. Minua ihmetyttää ajatus, että kolea keli huijaisi antureita. Kovilla pakkasilla näin voisi olla, jos anturit jäätyisivät. Luulen kylmyyden syyn löytyvän vääristä säädöistä. Jutusta näyttää olleen hyötyä, sillä tilanne oli heti vähän korjaantunut vuodeosastolla käydessäni. Lämmintä ei vieläkään ollut, mutta siedettävää kuitenkin. Toivoisin, että jatkossa tieto ongelmista menisi eteenpäin henkilökunnan kautta. Jutussa pyydettiin ilmoittamaan ongelmista henkilökunnalle, jotta vikailmoitus tehtäisiin mahdollisimman pian. Sain kuitenkin vastauksen ”asia ei kuulu meille, vaan kiinteistönhuollolle.” Janakkalan hoitolaitoksissa lämpötila on 22–23, asteen tai kaksi korkeampi kuin kouluissa ja sama kuin päiväkodeissa. Vanhukset tarvitsisivat vielä ainakin yhden asteen, mutta 3–4 lisäastettakaan ei olisi pahitteeksi vuodepotilaille. Sairauteen voi menehtyä, mutta kenenkään ei pitäisi menehtyä kylmyyteen. Teknisen koulutuksen saanut