Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Autosuunnistuksen syyskausi starttaa Janakkalassa

Kanta-Hämeessä 1960-luvulta alkaen järjestetyn autosuunnistuksen harjoitusajosarjan syyskausi käynnistyy Janakkalassa 9. elokuuta ajettavalla kisalla. Yhdeksän autourheiluseuran järjestämässä kesäisessä AS-harjoitusajosarjassa ajettiin toukokuussa neljä kisaa. Sarja saavuttaa 9. elokuuta puolivälin, sillä syyskaudella on ohjelmassa viisi tiistai-iltaisin ajettavaa harjoitusajoa. Ne ajetaan Janakkalassa 9. elokuuta, Nurmijärvellä 16. elokuuta, Lopella 23. elokuuta, Hyvinkäällä 30. elokuuta ja Lammilla 6. syyskuuta. AS-sarjan kisoihin osallistuminen on helppo ja edullinen tapa päästä sisään autosuunnistuksen maailmaan. Harjoitusajoissa ei vaadita minkään seuran jäsenyyttä tai tutkintoja. Jokaisen harjoitusajon lähtöpaikalla on noin tuntia ennen E-luokan lähtöaikaa pieni aloittelijakoulutusinfo. AS sopii hyvin perheharrastukseksi, sillä kartanlukija voi olla ajokortiton ja alaikäinen. Kisasuoritus kestää 1-2 tuntia. AS-sarjassa ei peritä sarjamaksua, mutta silti luokkien parhaat palkitaan sarjan päätyttyä. Kilpailija voi ajaa haluamansa määrän osakilpailuja, mutta sarjan loppupisteisiin lasketaan kunkin kilpailijan kuusi parasta suoritusta. Kevätkauden kisojen jälkeen E-luokan kärjessä on äiti-tytärpari Tuija Järvinen – Johanna Erämaja . C-luokan ykkössijasta kilvoittelevat perheparit Esko Vuorenpää – Päivä Laajamäki sekä Merja ja Petteri Tikkaoja . B-luokassa ykköspaikkaa pitää isä-poikapari Rolf Felin – Stefan Felin. Lisätieto tapahtumista ja sähköiset ilmoittautumiskaavakkeet löytyvät osoitteesta: www.autosuunnistus.net.