Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Historiaa: Pala Lumppulinnan repimön vaiheista

Sukelsin Tervakosken historiaan penkoessani Tervakoski Oy:n arkistoa muutaman vuoden ajan. Työskentelin tehtaan sähköosastolla 1961–1996 ja siltä ajalta tiedossani oli, että arkistosta löytyy vanhoja Kaikuja ja valokuvia vuosikymmenien ajalta. Laatiessani Tervakosken Eläkkeensaajien kotisivuja vein nähtäväksi jäseniltä saamiani vanhoja valokuvia. Vanha sanontahan on, että ruokahalu lisääntyy syödessä ja minulle kävi juuri näin. Paikkakunnan vanhoista asioista keskustellessa vilahti useasti ”tehdaskaiusta minä sitä katselin ja siellä oli valokuvakin”. Aloin kysellä nähtäväkseni aikanaan itsekin saamiani henkilökunnalle jaettuja Tervakosken Kaiku Tehdasnumero-lehtiä, mutta numerot olivat hyvin hajanaisia. Tehdaskaiku ilmestyi 1948–1979 kerran vuodessa juhannusviikolla. Siinä kerrottiin edellisen vuoden tehtaan toiminnasta ja kylän tapahtumista. Keväällä 2012 otin yhteyttä TOY:n henkilöstöosastolle ja sain luvan siirtää heidän arkistosta kyseiset lehdet nettisivuille. Nyttemmin ”ruokahalu” on tuonut työstettäväksi Tervakosken viikkokaiut ja tuhansia valokuvia. Tuo aineisto poiki halun kirjoittaa Lumppulinnasta. Oman tönäisyn antoi Mäkisen Tuulan näyttämä valokuva, jossa hän kertoi olevan viimeisiä Tervakosken puhtaimpia työläisiä, vaikka heidän työnsä oli kaikkein likaisinta. Tarkkaan en osaa sanoa tuon punatiilisen lumppulinnan valmistumisen ajankohtaa, mutta ilmeisesti se oli 1800-luvun lopussa. Se kohosi ja kohoaa vieläkin kylän näyttävimpänä rakennuksena korkean sprinklertornin ohessa. Tuolloin tehtaan pääasiallisena raaka-aineena oli keräyslumppu, jota aikanaan tuotiin pääosin Venäjältä hevospeleillä. Rautatiekaudella se tuotiin Ryttylän asemalle ja sieltä tehtaalle. Arkisemmin tuo rakennus kulki repimön nimellä, koska siellä kerätty lumppu revittiin jauhatuskelpoiseksi raaka-aineeksi. Lumppumassasta valmistettiin esimerkiksi setelipaperi Suomen seteleihin. Lumpun kulutus oli suurimmillaan 1,5 miljoonaa kiloa vuodessa ja sitä oli käsittelemässä 200 naista. Tuulan muistelemana likka-aikana hän tuli useasti Hallakorven koulusta äitiään vastaa repimöön. Niihin aikoihin tehtaalla ei ollut aitoja, vaan kaikilla oli vapaa pääsy tehdassaleihin. Tuulakin oli saanut äidiltään luvan tulla hänen työpöytänsä viereen odottelemaan töiden päättymistä. Tuo repimösali oli kolmannessa kerroksessa ja sinne johtava komea rappukäytävä teki tulijaan vaikutuksen. Sisään tullessa piti muistaa niiata päivää lähellä oleville. Nuo numeroidut, yhden naisen työpöydät olivat pitkissä jonoissa suuressa salissa. Jokaisessa pöydässä oli pystyssä tukeva veitsi, lajittelulokerot ja niiden alla laatikot eri kangaslajeille. Se oli aika jännää se lumpun repiminen, Tuula muistelee. Terävä veitsi viilsi pian napit, nepit ja paksut saumat pois vaatteista. Samaisella veitsellä viilleltiin vaate pieniksi siroiksi ja lajiteltiin pellavat, villat ja muut laadut omiin laatikkoihinsa. Maailmalta kerätyt lumput tulivat repijöiden käsittelyyn suoraan varastosta, joten ne sisälsivät kaikki mahdolliset pöpöt ja syöpäläiset. Repijät olivatkin ainoa ryhmä, joka sai yhtiön puolesta haalarit. Ne riisuttiin joka ilta pestäväksi. Sen jälkeen mentiin tussiin, kuten Tuula muisteli suihkua nimitettävän ja vasta sitten sai mennä pukemaan omat vaatteet päällensä. Tällä estettiin noiden vieraiden leviäminen ympäristöön. Repimössä työskentelevät olivat koko paikkakunnan puhtaimpia ja terveimpiä henkilöitä, sillä muiden peseytyminen rajoittui yleensä kerran viikossa saunomiseen. Työhön tullessaan repijä sairasti ensimmäisen parin kuukauden aikana niin sanotun lumppukuumeen, jonka jälkeen hänellä oli immuniteetti kaikille pöpöille. Repijät olivat varsinaisia tervaskantoja. Tuula muisteli pujahtaneensa useasti äidin mukana tuonne tussiin ja sodan jälkeen käytössä oli joka päivä myös sauna. Tuulan Hilda äiti työskenteli repimössä koko työelämänsä, jäi 65 vuotiaana eläkkeelle ja eli lähes satavuotiaaksi. Keräyslumpusta luopuminen 1960-luvun lopulla poisti repijät ammattinimikelistalta ja koneet käsittelivät kehräämöiltä tulleen pellava- ja hamppuraaka-aineet. Pekka Stigell