Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

TeMKin kuskeille komeita sijoituksia Jyväskylästä

Trialin toinen ja kolmas SM-osakilpailu ajettiin viikonloppuna Jyväskylän Laajavuoressa. Aivan kaupungin kupeeseen oli tehty kahdentoista jakson reitti, joka ajettiin molempina päivinä kahteen kertaan. Lisäksi Suomen mestaruudesta ajava Eliitti-luokka ajoi lauantaina neljä finaalijaksoa käännetyssä paremmuusjärjestyksessä. Hallitseva suomenmestari Timo Myöhänen lähti kilpailuun hieman yllättäen vasta sarjan toiselta sijalta konkari Jussi Haapasen voitettua kauden avausosakilpailun Tervakoskella. Myöhänen palasi voittojen tielle ottamalla lauantaina viisi virhepistettä Haapasen 15 vastaan. Sunnuntaina Myöhänen vielä paransi ajoaan ottaen vain yhden virhepisteen. Haapanen sijoittui sunnuntainakin toiseksi 10 virheellä. Lauantain kolmas oli Mika Kivelä ja sunnuntain Janne Karjalainen. Tervakosken Moottorikerhon Leevi Paajanen sijoittui molempina päivinä kahdeksanneksi, yhtä pykälää paremmin kuin kauden avauksessa. Ensimmäistä kautta Eliitissä ajavalle Paajaselle osa jaksoista oli vielä liian haastavia, mutta onnistumiset tuottivat myös virhepisteettömiä suorituksia. - Luokanvaihto on sujunut ihan hyvin, mutta jaksot ovat Eliitissä sen verran haastavampia että isoja paikkoja on harjoiteltava enemmän. Sunnuntain kisaa vaikeutti oman avustajan puuttuminen ja kisan aikana hajonnut takaiskari. Siihen nähden ihan ok suoritus, Paajanen kommentoi. B-luokassa TeMKin Ilkka Oittinen joutui lauantaina tiukoille MP-Taidon Antti Sirkiän kanssa, mutta oli lopulta yhden pisteen parempi. Sunnuntaina Oittisen ajo sujui sen verran paremmin, että voitto tuli 12 pisteen erolla ennen Hämeen Moottorikerhon Leevi Seppälää. 40+ luokassa kaksi mitalia matkasi TeMKiläisten mukaan, kun Jörgen Nylund oli lauantaina toinen MP-Taidon Jan Grönholmin voittaessa. Sunnuntaina Ari Kyöstilä ajoi ylivoimaiseen voittoon. Lauantaina TeMKin menestyksestä SuperCup luokassa vastasi loistavalla ajolla Tessa Kallio sijoittumalla toiseksi. Sunnuntain kilpailussa saman kerhon Max Angelma nousi toiseksi Kallion ollessa kolmas. Seuraava SM-osakilpailu ajetaan Kirkkonummella 18.6.