Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Nuoria on vaikea saada mukaan kuorotoimintaan – ”Perinne jollain tapaa velvoittaa, että meidän täytyy yrittää pitää kuoro pystyssä”

Tänä vuonna tulee 85 vuotta siitä, kun Janakkalassa on aloitettu laulaminen Tervakosken Mieskuoron riveissä. Viisi vuotta kuoron taiteellisena johtajana toiminut Anne Kekki kuvailee, että kokoonpanoa pidetään kiinteänä osana Tervakosken kulttuurielämää. – Kun juttelin ihmisten kanssa Janakkala harrastaa -tapahtumassa, niin joku sanoi siellä, että tämähän on ollut täällä aina. Tällainen ajatus tuntuu olevan hyvin monella. – Kyllä se perinne jollain tapaa velvoittaa, että meidän täytyy yrittää pitää kuoro pystyssä, Timo Virrankoski jatkaa. Hän on laulanut Tervakosken Mieskuorossa vuodesta 2014 lähtien. Kuorolaulua hän on harrastanut jo vuodesta 1985 alkaen. Tällä hetkellä Tervakosken Mieskuorossa laulaa aktiivisesti 22 kuorolaista. Kuoron tulevaisuus on kuitenkin kysymysmerkin alla. Virrankoski kertoo, että kuorolaisten keski-ikä on noin 65 vuotta eikä nuoria ole saatu mukaan toimintaan. – Todella monella paikkakunnalla on sama tilanne, että uusia laulajia on vaikea saada. Toista on yliopistopaikkakunnilla, Kekki täydentää. Kekki ja Virrankoski arvelevat, että monilla on korkea kynnys aloittaa kuoroharrastus, koska ennakkokäsityksenä on, että täytyisi osata musiikin teoriaa tai olla muuten valmis laulaja. – Kuka tahansa, joka tykkää laulaa voi tulla mukaan. Kohtuullinen sävelkorva riittää, Kekki rohkaisee. Mieskuoro ja Naiskuoro järjestävät yhteisen kuorokoulun Tervakosken Seuratalolla keskiviikkoisin 14.8., 21.8. ja 28.8. klo 18-19. Kuorokoulussa vierailu ei edellytä sitoutumista kuoroon.