Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Trialkausi näyttävästi käyntiin

Trialkausi saatiin käyntiin Tervakoskella. Pälvitrial-kilpailussa ei enää pälvipaikkoja ollut, mutta lumikuuro kesken kilpailun liukastutti jo ennestään haastavia jaksoja. Kilpailuun osallistui 77 trialistia, joista suurin osa kiersi ratamestari Jukka Kuusisen tekemät kymmenen jaksoa kolmeen kertaan. Helpoimman reitin ajaneella vapaaluokalla oli kaksi kierrosta. Nuorten luokkien Suomen Cup osakilpailun lisäksi ajettiin myös viime vuotiseen tapaan Viron mestaruussarjan pisteistä. Eliitin voitto meni odotetusti MM-sarjaa kiertävälle Timo Myöhäselle . Myöhänen voitti toiseksi tulleen Jussi Haapasen kahdellatoista virhepisteellä. Monen vuoden tauon jälkeen saatiin myös Tervakosken Moottorikerhon edustus ylimpään luokkaan, kun viime vuoden A-luokan voittaja Leevi Paajanen siirtyi eliitti-luokkaan. Paajanen ei vielä saanut itsestään parasta irti ja sijoitus oli yhdeksäs, joten parannettavaa jäi 14. toukokuuta Tervakoskella ajettavaan SM-avaukseen. Junioreissa C-yleisessä TeMK:n kuskit nappasivat isoimmat pokaalit Hanna Salmenahon ajaessa voittoon ja Jesse Kuikan ollessa toinen. Atte Syrjälä oli luokan viides. C-vapaassa kerhon 9-vuotias Veeti Kaunisto pääsi ensimmäistä kertaa mitalisijoille. Kaunisto sijoittui toiseksi häviten Latvian Artis Alksnisille vain kolmella pisteellä. Muut TeMK:n voittajat olivat luokanvaihdon B-luokkaan tehnyt Ilkka Oittinen , jonka voittomarginaali ennen Latvian Kaspars Vernieksia oli yhdeksän pistettä sekä 40+ luokan Jörgen Nylund.