Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kultajahti alkaa tänään Turengissa

SC Urbansin pojat aloittavat SM-finaalipelit tänään lauantaina Turengissa. Salibandyn C2-poikien kauden huipennuksessa vastaan asettuu helsinkiläinen Tapanilan Erä. SM-kullasta pelataan paras kolmesta järjestelmällä eli kulta irtoaa kahdella voitolla. Välierissä runkosarjan A-lohkon voittanut Erä kaatoi Oulun OLS voitoin 2–0 (tulokset 6–4, 7–4), kun taas B-lohkon kärki Urbans kaatoi Tampereen Classicin niin ikään voitoin 2–0 (4–2, 7–4). Molemmat joukkueet selvittivät tiensä pleijareista finaaleihin ilman tappioita. - Erä on ennakkosuosikki, mutta näen myös meidän tilaisuutemme. Sanoin harjoituksissa pojille, että mahdollisuudet ovat meille 60–40. Uskon, että henkilökohtainen osaaminen, juonikkuus maalipaikoissa ja muutaman yksilön erityistaidot kääntävät sarjan meille, valmentaja Marko Stenberg arvioi. Erän joukkue on koottu try outin kautta Tikkurilan Tiikerien ja Tapanilan Erän edelliskauden parhaista pelimiehistä. Joukkueeseen pyrki yli 60 poikaa, kun ryhmään otettiin 21 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia. - Vastaan tulee isokokoinen ja hyvä porukka. Meillä on todellinen vuori kohdattavana, sillä vastustajalla on kaksi metriä pitkä molari. Henkkaa (Stenberg) ja Jukkaa (Jaakonsaari) tullaan varmasti ottamaan tarkemmin. Valmentaja odottaa Erältä huomattavasti aktiivisempaa karvausta kuin aiemmin kohdatuilta SSV:ltä ja Classicilta. Se, miten fyysiseksi peli menee jää nähtäväksi. - Omalla hyökkäysalueella ei varmasti tule olemaan tilaa. Uskoisin meidän pystyvän liikuttamaan palloa enempi kuin Erä ja saamaan sitä kautta paikkoja. Marko Stenberg arvioi, että finaaliin etenivät sarjan parhaat porukat. Tästä kertoo sekin, että toukokuiselle Pohjola-leirille on valittu Erästä kahdeksan ja Urbansista seitsemän poikaa. Stenberg ei yllättyisi, vaikka 01-ikäluokan mestari selviäisi vasta tiistain kolmannessa finaalissa Turengissa. SC Urbansin ja Erä 1. SM-finaali pelataan tänään lauantaina 9. huhtikuuta kello 18 Turengin liikuntahallilla. Joukkueet kohtaavat heti uudelleen sunnuntaina kello 17 Helsingin Tapanilan Mosahallissa. Jos voitot ovat tasan, kolmas ja ratkaiseva peli on Turengissa tiistaina 12. huhtikuuta kello 18.30. Urbansin kotipeleihin on vapaa pääsy!