Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Liikunnan ja leikin riemua - Katso kuvakooste Tervakosken eskarilaisten liikuntapäivästä

– Tervetuloa eskareiden ikiomaan liikuntapäivään. Tästä päivästä tulee hauska. Pääsette kokeilemaan salibandyn ja norsupallon pelaamista sekä erilaisia yleisurheiluliikkeitä, SC Urbansin kehitys- ja nuorisopäällikkö Jokke Jokinen toteaa kovaan ääneen eskarilaisista muodostuneen ringin keskellä. Tekonurmella on kolme tervakoskelaista esikouluryhmää: Kettukallion eskarit, Porttilantien eskarit sekä Pikkuniitun eskarit, jotka kaikki ovat vähintäänkin yhtä innoissaan tulevasta päivästä. Ohjeiden saannin jälkeen ryhmät jakautuvat omille pisteilleen, joissa leikit ja pelit starttaavat. – Tätä päivää odotettiin toden teolla, yhden ryhmän ohjaaja kertoo. Eskarilaisten liikuntatapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa. Jokke Jokisen mukaan viime vuonna ensikertaa järjestetty tapahtuma oli menestys, ja siitä kiiteltiin vielä pitkään. Onnistunut tapahtuma huomattiin muun muassa myös salibandyleirien nopeasta täyttymisestä. Viime vuoden tapahtuma oli kaikkien Janakkalan eskarien yhteinen, ja se järjestettiin Turengin tekonurmella. Tänä vuonna järjestäjät kuitenkin halusivat jakaa tapahtuman molempiin taajamiin. Tapahtumat järjestettiin yhteistyössä SC Urbansin sekä Janan yleisurheilun ja pesäpallon kanssa. – Tapahtuman jakaminen kahteen paikkaan ja päivään helpottaa aktiviteettien kulkua ja päivän menoa. Lisäksi pisteet eivät ruuhkaannu, Jokinen lisää. Torstaina järjestettyyn Turengin päivään osallistui noin 110 lasta ja perjantaina Tervakosken päivään noin 60 lasta. Katso alta kuvakooste tapahtumasta.