Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Tule tapaamaan päätoimittajaa torstaina toimitukseen

Joulukuun alussa Janakkalan Sanomien päätoimittajana aloittanut Ella Nurmi kutsuu kaikki janakkalalaiset kahville tulevana torstaina eli 30. päivä tammikuuta. Kahvia ja pullaa on tarjolla kello kymmenestä alkaen iltapäivään eli kello 14 asti. – Toivon, että ihmiset tulisivat kahville ja juttelemaan kanssani, Nurmi sanoo. Kahvittelun lomassa tuore päätoimittaja toivoo kuulevansa erityisesti juttuvinkkejä sekä palautetta lehdestä. Tärkeintä on kuitenkin tulla puolin ja toisin tutuksi. – Uskon, että ihmisten on helpompi ottaa yhteyttä, kun kasvoni tulevat tutuiksi. Tällä viikolla poikkeus aukioloajoissa Avoimista ovista johtuen Janakkalan Sanomien asiakaspalvelu on tällä viikolla poikkeuksellisesti auki vasta torstaina. Perinteisen keskiviikon sijaan Lehtikuusen Pia onkin paikalla vasta torstaina. Hän valmiina palvelemaan asiakkaita tilausasioissa. – Pian kanssa voi vaikka luoda tunnukset meidän verkkolehteen tai maksaa lehden tilausmaksun, Nurmi vinkkaa. Toki paikalla on myös Janakkalan Sanomien toimittaja Anni Nieminen . Ovet ovat siis avoinna torstaina 30.1.2020 kello 10–14. Janakkalan Sanomien toimitus on katutasossa osoitteessa Harvialantie 7A eli Osuuspankin talossa. Sisäänkäynti on kävelykadun puolelta.