Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Tatuointeja ja kylälounasta - Vähikkälän kyläpäivää vietettiin lauantaina

Puheensorina täyttää Vähikkälän Suvipuodin ulkoterassin. Yhdessä pöydässä päivitellään päivän menoja ja toisessa keskustellaan kesälomien loppumisesta. Terassia lähestyessä huomio kuitenkin kiinnittyy nurkassa olevaan pöytään, jonka päälle on aseteltu erilaisia tatuointi -tarvikkeita. Pöydän ääressä istuu kylän aktiivi Suvi Pesonen , jonka käteen hahmotellaan hiljalleen uutta tatuointia. – Viihdy Vähikkälän Väljämässä, Pesonen toteaa hymyillen ja osoittaa käteen hahmottuvaa kuvaa. Pesonen halusi tatuoida lauantaina 3. elokuuta vietetyn kyläpäivän kunniaksi käteensä kylän logon. Logoa koristaa tekstin vieressä oleva västäräkki, jota Pesosta tatuoiva Antti muokkasi uuteen uskoon. –Tämä västäräkki menee tulta päin vähän niin kuin meidän väljämän porukkakin. Logo itsessään kertoo maaseudun murroksesta, mistä myös Vähikkälä on saanut osansa. On menty monta kertaa alas, mutta sieltä ollaan tultu myös ylös, Pesonen kuvailee. Juttu jatkuu kuvan alla. Tatuointipisteen taiteilujen lisäksi kyläpäivillä syötiin hyvin ja nautittiin musiikista. Pesosen mukaan aamupäivän kylälounaalle osallistui peräti 90 ruokailijaa ja Seuratalon pihassa olevassa anniskeluteltassa riitti kävijöitä pitkin päivää. Kyläpäivillä juhlittiin Vähikkälän muutama viikko sitten saamaa Hämeen Vuoden Kylä 2019 -titteliä. – Onhan se merkittävä meriitti ja totta kai sitä piti juhlistaa, Pesonen hehkuttaa. Hämäläiskyläksi valinnan perusteluiksi kerrottiin, että Vähikkälän kyläyhteisö on aktiivinen, merkittävä uuden sukupolven paikallistoimija ja että kylällä tartutaan rohkeasti uusiin haasteisiin. Vähikkälä tulee kilpailemaan Kanta-Hämeen ehdokkaana valtakunnallisessa Vuoden Kylä -kisassa.