Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Nostalgia: Kotokulmassa uutisoitiin Turengin linja-autoasemasta ja latopalosta 40 vuotta sitten

Syyskuun puolessa välissä 1979 Turengin linja-autoaseman paikka puhutti Janakkalassa. Lehden palstoilla uutisoitiin myös latopalosta, tulevista jurttipäivistä sekä Rengon koululla pidetyistä yleisurheilun mestaruuskisoista. Linja-autoaseman rakentamisen pitäisi alkaa ensi vuonna. Ehdotettu aseman paikka on Keskuskujan päässä, eli entisellä Sokerin suoralla. Keskuskuja on suorin yhteys pohjoisesta Turengista keskustaan, joten kevyt liikenne käyttää sitä. Asema pakottaisi ihmiset kiertämään. Artikkeli jatkuu kuvan alla. Puolet vanhasta hirsiseinäisestä ladosta paloi sunnuntaina Kernaalassa kun pellolla poltetuista pahnoista lensi kipinä ladon katolle. Reippaalla tuulella tuli sai hyvän alun pärekatossa, mutta Tarinmaan ja Turengin palokunnat saivat kaksiosaisesta ladosta toisen puolen pelastettua. Artikkeli jatkuu kuvan alla. Jurttipäivien odotetaan vetävän tilaisuuksiinsa noin 3 000 juurikkaan viljelystä ja sokerin tuotannosta kiinnostunutta ihmistä. Kohokohta on jurtti-isännän valinta. Jurtti-isännistä ensimmäinen on Antti Jaakonsaari (vas.) vuodelta 1975 ja toinen Lauri Kuisma vuodelta 1979. Artikkeli jatkuu kuvan alla. 3-4 luokkien 60 metrin pikapyrähdyksen voittanut Jukka Lehtinen lensi maaliin tulon jälkeen ilmaan. Heittäjinä olivat vas. Olli Lehtinen (5-6 lk korkeuden voittaja) ja Jari Koivusalo. Urheiluhenkeä oli kosolti kisoissa, joissa tyttöjä ja poikia kilpaili yhteensä noin 80.