Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Elämänlyönti

Kolumnivuoro. Aiheita vilisee ajatuksissa ristiin rastiin. Mikä on ajankohtaista? Mitä heinäkuussa voisi nostaa esille ja toivoa sen käynnistävän keskustelua. Puhetta eteenpäin katsomisesta, kehittämisestä, positiivisesta näkymästä. Aloitin jo elinkeinopolitiikasta. Kirjoitin puoli sivua. Sitten vuorossa oli väestökehitys. Melkein koko sivu. Tallensin ne myöhempää käyttöä varten. Ajatus ei ole mukana, vaikka aikaa on kirjoittamiselle runsaasti. On ensimmäinen lomapäivä. Aamutreenit on tehty ja voi rauhassa istua tietokoneen ääressä. Yleensä kirjoittaminen on nopeaa, kun aihe on valittu. Nyt kirjaimet juuttuvat jonnekin ajatuksen taakse. Tämä piti olla hieno kesä. Uusi työpaikka, vapaa-aikaa enemmän kuin vuosiin. Lomamatka New Yorkiin. Tämä kesä on kuitenkin vaikein koskaan. Aika ei tunnu jakavan sitä kuuluisaa armeliaisuuttaan. Ehkä se haluaa hidastella, antaa ymmärryksen käsitellä asiaa pieninä annoksina. Huomaan puhuvani ajasta ennen ja jälkeen. On koittanut uuden ajanlaskun aika. Elämä ennen lapsen kuolemaa, elämäntapainen sen jälkeen. Aiemmin ajat ennen ja jälkeen olivat iloisia etappeja. Aika äidiksi tulemisen jälkeen, opiskeluaika, aika toisen lapsen syntymän jälkeen. Etappeja odotti – rippijuhlia, valmistumisjuhlia, mopokortteja, ajokortteja – lasten kasvua ja valmistautumista elämään. Kunnes elämä muutti lopullisesti muotoaan yhden ovikellon soiton muodossa. Suru lamaannuttaa, ajanvirta pysähtyy ja kaikki ympärillä oleva muuttaa muotoon. Elämä tuntuu jatkuvan jossain muualla. Se on ikään kuin aika ajoin häiritsevää taustakohinaa. Huomaan rimpuilevani kohti taustakohinaa. Yritän pitää kiinni arjesta, rutiineista, ihmisistä. Tutut asiat tuovat lohtua, turvaa ja jonkinlaista uskoa elämän jatkumiseen. Suru on kipua, joka yllättää yksin ollessa huutamaan ääneen. Välillä suru hävettää, pitää huutaa suihkun kohinassa. Piilossa, vaikka kukaan ei kotona sitä enää kuule. Äitinä haluan muistaa, säilöä kaikki 18 vuoden ilmeet, eleet, tapahtumat, naurut ja murheet itseeni. Mutta tässä hetkessä pienillä harakanvarpailla aikanaan kieli keskellä suuta askarreltu äitienpäiväkortti viiltää kirveen lailla kipua. Ajanvirta yllätti, pysähtyi meidän pienen perheen kohdalla. Elämänlyönti sai uuden sävyn. Eikä se sävy ole heleä. Viisaammat väittävät elämän jatkuvan. Varmasti. Mutta ei koskaan enää samanlaisena.