Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Vielä ehdit osallistua runokisaan –  uusimmissa värssyissä jekkuja ja kesän ylistystä

Janakkalan Sanomien runokilpailu jatkuu. Tästä voit lukea lisää kilpailuun lähetettyjä runoja. Kilpailuun osallistuvia runoja julkaistaan pitkin kesää. Julkaisusta ei makseta korvausta. Lauantaina 6. kesäkuuta alkanut kilpailu kestää 31. heinäkuuta saakka. Kolme parasta runoa palkitaan elokuussa. Runon pitää käsitellä jollain tavalla Janakkalaa. Lähetä kilpailurunosi toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen toimitus.janakkalansanomat@sanoma.fi. Kirjoita viestin otsikoksi Runokilpailu. Lähetä runo joko word-liitetiedostona tai sähköpostiviestin tekstinä. Muista liittää mukaan yhteystietosi. Aika On aika mittumaarin, helmassaan hennot ja väkevät tuoksut. Villisti ryöpsähtävät siellä täällä kukkien kirjot. Tuolla sinertää hiirenvirna ja leinikin keltaa riittää Vieläkö löydän kotijärveltä valkolehdokin? Metsä on vaiti, mitä nyt sirittäjä rukkaa runokelloa, jostain kaukaa kuuluu kyyhkyläisten kujerrus. Ne luulevat huijaavansa aikaa. Ehkäpä Huntinkalliolla tassuttelee ilves kotiseutuni ylpeys! Tupsukorva, kun äänesi naukuu kallioita, laulaa luonnon alkuvoima. Palaan hetken huimaukseen, tuijotus silmästä silmään, ja muistan kun notkossa sumu tanssi. Raili Ojala Jekkuja Janakkalassa Janakkala hieno kunta on, se Puuhamaineen sun muineen on aivan vallaton. Vaakunan ilves villi melkein, hyppäs paikaltansa pois. Janakkalan Jana on seura mahtava, hyvä henki siellä vallitsee ja into hallitsee. Janakkalan Sanomat joka viikko laatikkoon kolahtaa, kun sitä lukee hymy huulille valahtaa. Turengin rautatieasema on vanha ja verraton, junat vain ohi viuhaa. Erilaiset ihmiset Janakkalaan mahtuu, heistä kaikista kunta koostuu. Kirjoittanut Veera Tiiliharju 10v. Veera , 10 vuotta Runoilijan kommentti: ”Isoisäni on Janakkalasta Saloisilta kotoisin. Äitini on viettänyt siellä kesänsä. Isovanhemmilleni tulee Janakkalan Sanomat ja sieltä bongasin tämän kilpailun. Asun itse Hyvinkäällä.” Lapsuuden maisema Kerkkolan kylässä Usein vielä mieleeni saan sun pihapiirini kaunoinen, ja pihlajapuun pyhän –aina vaan, sinikukkaisen sireenimajan suojassa, liekö viel’leikkipaikkani tallessa? Keväisin kukoisti valkeat omenapuut, syksy kasvatti lantut ja juurekset muut, mansikat riipissä makeat vaarille toin, mustikat tuohisissa mummolle kukkupäin saatoin, ja karpalot suurten soiden. Lapsuuden piha, nurmikko laaja, sen kattona apilamatto taaja. Lasten oli siinä hyvä telmiä, silloin ei tarvinnut lainkaan empiä, astua saisiko pienellä jalalla, vai kulkea vehreän nurmikon rajalla. Sirkat riemulauluaan siritti, linnut taivaan sinessä visersi, korennot ja perhot ilmassa kiisi, raparperin alla taapersi siili Ihaillen aina niihin katseeni loin lapsuuden riemuisat leikit siellä koin. Siinä rakkaita muistoja lapsuudenhuolia vailla oli huominen Kun vain osaisi pieni ihminen kiittää maisemasta huolettoman lapsuuden. Martta Lehtonen Hämeen luonnon ylistys Katselen Hämeen heleää luontoa sen puita ja pensahia katson niittuja noita, ketojen notkelmia katson kiviä harmaita ja korpien sammaleita soilla kasvaa karpalot, jalan alla keinuu hetteiköt punertuu mäkien rinteillä mättää puolukoin tervaskannot on kangasmaiden, imarteet kallioiden Hämeen on männyt mahtavat ja korpikuuset naavaiset Hämeen on koivut soreat, valkeat tertut tuomen kauniina siintää järvien siniset selät niiden jään sulattaa lämmin kevät Ihailen hankia valkeita talven, päiviä kuulaita keväimen Hämeen suloista kesää ja syksyn värikästä ruskaa Kauniit on mäkien harjanteet ja niillä kasvava kylmänkukka Kumarran pihlajapuuta pyhää, suojelen katajan karua kasvupaikkaa yhä Rakastan aikaisen aamun kuulautta, kirkkaita kastepisaroita Rakastan lintujen aamuista laulantaa ja luonnon hiljaista rauhaa Ihailen päivän valoa ja iltojen utuista hämärää ihailen kukkien hentoa tuoksua ja perhojen tanssia –kaunista lentoa Käen kukunnan voin metsästä kuulla omaksi onnenlinnukseni saan sitä luulla Satakielen soinnin satumaisen aistia saan usein sille yritän vastalla sanoillani vaan tuulen huminasta voi tavoittaa suuren rauhan Ihailen luonnossa kaikkea kaunista ja sen moninaista eläinkuntaa Usein kaikki se tuntuu kuin unelta uskomattomalta Haavetta suurta vaan oisi, miten estää voisi saastuttamasta koko luomakuntaa Martta Lehtonen Tähtiin kirjoitettu polku Kerkkolassa Kotimäen polkua pehmyttä, kaitaa kissantassuja kasvaa polkuni laita askelet pienet rajaa harmaja aita aidan takana tutun naapurin maita Tämä polku vie männikön laitaa vain on hiljainen rapse askelten alta ja käen kukunta Korven kalliolta nyt rauhan voi viedä haaveilijalta Olen kulkenut polkua useinkin vuosien takana aika jo kuitenkin silloin oli lapsuuden kulta-aikatähtiin kirjoitettu kait sadun taika Nyt olen Sinun kanssasi kahden tässä rakas ystävä, kesäyön hämärässä männikön polkua käyden näin hiljaa haaveillen eteenpäin yön hauraassa hämyssä käsikkäin Kuljemme metsän polkua hiljalleen herkät vanamot kukkii varrella sen alkuko tässä tien yhteisen muurahaispolun elinaikaisen? Tarua vai tottako haaveeni tää Tähtiinkö ikuistettu toiveeni nää kaikki myöhemmin nähtäväkseni jää alkaako rakkaus elämää tähdittää! Häipyykö taika hämärän kesäyön ---- katseemme kohtaa yli tähtien vyön! Martta Lehtonen Leppäkoski, seutu kallehin Kotiseutuni mun, olet rakkain seuduista muista Monia muistoja kauniita kätkee joka polku ja metsäinen tie Kun nousen sun vaaroilles, harjanteille, on kuni ikkunat aukeni syli maailman piirin, sen suurille kunnahille. Katseeni annan mä kulkee, saan nähdä sillan mahtavan ja rautaisen tien, Kernaalan välkkyvän veen. Näen sinisen auteren utuun häipyvän metsän kaukaisen. Näen sieluni silmillä Someron vuoren taa, siellä lähde kaunoinen pulppuaa, kirkasta vettä tulee, niin että! Seisoo havupuut vankkana takana Haukankallion, huojuu koivujen valkeat varret vierellä louhikon ja kallion kanervat purppuroi. Polut rakkaat keväisin poikkeaa kallion kiemuroille ja metsiin marjaisiin. Eteenpäin elämä kulkee, ihmispolvet vaihtuvat verkalleen. Rahitun vuorelta, upealta tuolta, luon katseeni alan lammen kirkkaaseen kalvoon, se kuvastaa sineä taivon ja päilyy valkein pilvilaivoin. Jyrkänteet jylhät ja korkeat puut, seudun kauneus, harvinaisuus. Röyhynsuon hillat ihanat, täyttivät isot astiat aikoinaan, ojitus suon suuren, lopetti marjastuksen laatuisan tuon. On talvisin hiihtomaastot oivat, urheita nuoria optimoivat, latuja pitkiä sivakoimaan ja hyppyjä hyviä yrittämään. Kevään hankikantosilla hiihtäen Röyhyn isoille aukioille, aina keksimme hyvät syyt, siellä metsot, teerit ja pyörähtelevät pyyt, soidenmenojaan hypähtelivät aamun aikaisen koittehessa. Syksyisten muuttomatkojen lomassa kurjet kirkuivat karpaloiden etsinnässä. Puujoki kylää vuolaasti kaulaa, veneilyreitin mainion johtaa ohi Asikon merenkin. Ohjaa sorsaemo poikiaan Vanantaan kaislikkorantaan. On ahkerat asujat kylämme kallihin, siis kaikki Te, jotka kylästämme kylän teette. On meillä jokaisella, asujalla armoitetulla, omat rakkaat mielimaisemat. Leppäkoski, kotiseutumme kallehin. Täältä muistoja elämän on. Muistot hyvät mukana kulkee elon saatossa eteenpäin. Kylää ehtoista aina kiitoksin muistamaan jään. Martta Lehtonen Leppäkosken luonnon ihailu Katselen luontoa kaunista sen puita ja pensahia Katselen kukkia kunnaiden ja tervaskantoja kanervamaiden katson kiviä kauniita ja somia sammaleita Katson mäntyjä mahtavia ja korpikuusia naavaisia koivuja sorjia Suomen ja tuomen valkeita terttuja kumarran pihlajapuuta pyhää haapojen havinan kuulen yhä Katson katajan karua kasvua ja hyllyviä hetteitä, rimpiä soiden Silmät seuraa peuran loikkaa rentoa muuttolintujen paluulentoa ja perhojen kukkaistanssia niin hentoa Ui lammen kaislikossa sorsapoikue Kuulen keväimessä aamun auteren kun kaikaa soidinäänet lintujen ja lipuu muuttomatkat kurkiaurojen Taivaan sinessä laulaa leivonen rannan ruovistossa helskyttää kieli satainen – säilyykö henki hiirosen haukan katseelta? Ihailen tuoksua huumaavaa kukkien lintujen lauluääntä uimataitoa kalojen etanan hitautta –ja ehtii kaiken kuitenkin siilin elämää piikikästä –  ahkeruutta muurahaisen mehiläisen sitkeyttä –aikaansaannosta makeaa Ihailen hankia valkeita talvenpäiviä kuulaita keväimen ihailen Suomen suloista kesää ja syksyn ruskaa kaunista Ihailen aamua aikaista –kastepisaroita ihailen päivänvaloa –tarmokkuutta illan jälkeen kuitenkin –yö levon rauhaisan antaa. Martta Lehtonen