Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Uudy:n pm-kisoista 21 mitalin saalis janalaisille: ”Tekemisessä oli mukana tärkein eli se iloisuus”

Menneenä viikonloppuna Klaukkalan urheilukentällä Nurmijärvellä kilpailtiin Uudenmaan piirin yleisurheilumestaruuksista 9–15-vuotiaiden sarjoissa. Kisoissa oli mukana kaikkiaan 352 urheilijaa ja lajisuorituksia kahden päivän aikana tuli 1 152 kappaletta. Kilpailussa oli mukana lopulta 29 janalaista, jotka kokosivat kahden päivän aikana peräti 21 mitalia: 9 kultaa, 6 hopeaa ja 6 pronssia. Uusia ennätyksiä janalaiset tekivät 33 kappaletta. 9-vuotiaissa oli mukana kolme janalaista: Melina Nieminen , Aada Vähätalo ja Aleksi Sahila . Melina Nieminen juoksi lauantaina 40 metriä uuden hienon ennätyksensä 7,13 (13:s). Sunnuntaina Aada Vähätalo osallistui kuulaan ja pituuteen. Kuulassa käytiin tiukkaa senttitaistoa ja Vähätalo sijoittui hienosti viidenneksi. Toisena lajina hänellä oli pituus, jossa tulokseksi tuli 308 (11:s). Aleksi Sahila osallistui neljään lajiin (40m, pituus, korkeus ja kuula). Ennätykseen hän ylsi 40 metrin juoksussa ajalla 7,48. Korkeudessa Vähätalo sijoittui yhdeksänneksi tuloksella 91 senttiä. 10-vuotiaiden sarjassa oli mukana kaksi janalaista: Ella Sahila ja Antti Saari . Ella Sahila teki hienot neljä lajia, joista kahdessa päästiin päivittämään myös ennätyksiä: kuulan ennätys on nyt 6,23 ja kiekon 12,52. Pojissa Antti Saari hyppäsi korkeudessa ennätyksensä 101, mutta joutui harmittavasti vatsakipujen vuoksi jättämään paraatilajinsa 1000 metriä juoksematta. 11-vuotiaiden janalaisjoukkue oli tänä vuonna Janan suurin ikäsarja. Mukana oli kaikkiaan 10 urheilijaa: Veikka Ahti, Eeli Vähätalo, Eerika Nieminen, Enna Hämäläinen, Maija Santanen, Maija Harju, Inka Hämäläinen, Venla Hyvölä, Nelli Nurminen ja Aila Leino . Veikka Ahti tehtaili joka lajissa ennätyksensä (60 m 9,87; pituus 331 ja kuula 5,16). Eeli Vähätalo heitti kiekossa viidenneksi (13,30). Tytöissä Maija Harju käveli 1000 metrillä mestaruuteen ja Venla Hyvölä juoksi 1000 metrillä pronssia ennätyksellään. Inka Hämäläinen nappasi pari nelossijaa korkeudessa ja kuulassa, jossa tuli myös ennätys. 60 metrin juoksussa kaikki janalaiset tytöt tekivät ennätyksensä; Maija Santanen 9,33, Eerika Nieminen 9,51, Aila Leino 9,56 ja Nelli Nurminen 10,38. Keihäässä Enna Hämäläinen heitti ennätyksen. 12-vuotiaissa kilpailivat Meeri Koliseva, Hanna Henttonen, Venla Liukkonen, Matias Räkköläinen, Tuomas Räkköläinen, Topias Välläri ja Akusti Ruokangas . Tytöissä Meeri Koliseva nappasi kolme mitalia, joista kaksi mestaruutta (60 m ja pituus) ja hopeaa 200 metriltä. Neljäs laji 60 metrin aidat toivat nelossijan ennätyksellä. Pituudessa Koliseva piti kannustajia jännityksessä, kun sai vasta viimeisellä hyvän onnistuneen hypyn. Akusti Ruokangas hallitsi poikien keihästä voittaen mestaruuden reilun kuuden metrin erolla seuraavaan. Tyttöjen keihäässä Venla Liukkonen heitti pronssille ennätyksellään. Topias Vällärillä kotiintuomisina kaksi mitalia ja kolme nelossijaa. Kuulasta Välläri tienasi hopeaa ja 200 metriltä pronssia. Tuomas Räkköläinen hyppäsi pituudessa pronssille tuloksella 436 ja velipoika Matias Räkköläinen heitti moukarissa neljänneksi ennätyksellään. Hanna Henttonen heitti Venlan vanavedessä keihäässä viidenneksi. 13-vuotiaissa kilpailivat Aaro Savikko, Nea Nummenpää, Tuuli Kulju ja Emma Hautamäki . Aaro Savikko juoksi 60 metrillä kymmenenneksi. Tuuli Kulju hallitsi heittolajeja napaten kaksi mestaruutta kuulasta ja moukarista. Moukarissa syntyi myös uusi ennätys ja vanha ennätys parani reilut kolme metriä. Nea Nummenpää vei kotiin kaksi hopeaa pituudesta ja 60 metriltä, lisäksi pari nelossijaa korkeudesta ja uudella ennätyksellään 60 metrin aidoista. Aidoissa Nummenpää paransi vanhaa ennätystään kertajuoksulla neljä kymmenystä. Emma Hautamäki heitti moukarissa viidenneksi ennätyksellään. 14-vuotiaiden sarjaan osallistuivat H elmi Lipsanen, Julia Pitkänen ja Anniina Henttonen . Helmi Lipsanen saalisti loistavasti viisi mitalia, joista kolme kultaa ja kaksi hopeaa. Julia Pitkänen käveli pronssia uudella ennätyksellään. Ennätys tuli myös moukaripaikalla. Anniina Henttonen heitti ennätyksensä moukarissa. 15-vuotiaissa Lotta Jalonen juoksi pronssille 100 metrillä ja nappasi nelossijat 80 metrin aitajuoksussa ja pituushypyssä. Janakkalan Janan nuorisopäällikkö Arto Nousiainen oli viikonlopun jälkeen hyvin tyytyväinen. Kilpailut sujuivat janalaisten osalta erittäin hyvin, joskiin poissaolot tietysti harmittavat. – Tekemisessä oli mukana tärkein eli se iloisuus. Ja kun tehdään, tehdään tosissaan. Ja kun ei kilpailla, otetaan rennosti. Poisjäännit tietysti harmittavat, koska treenien perusteella näissäkin lajeissa olisi ollut luvassa kovia tuloksia. Saimme kokoon myös oikein mukavan kokoisen joukkueen ja lisää intoa treenaamiseenkin, sillä varmasti niukasti mitalisijojen ulkopuolelle jääminen tulee näkymään tulevassa tekemisessä, Arto Nousiainen kertoo.