Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Valmennuspäällikkö Kataja on tyytyväinen Janan yleisurheilukauteen – ”Varsin onnistunut”

Janakkalan Janan yleisurheilijoiden valmennuspäällikkö Jari Kataja summaa päättynyttä yleisurheilukautta toteamalla, että se oli varsin onnistunut. – Valtaosa urheilijoistamme onnistui kaudessaan. Saavutimme seurana pistesijoja ja mitaleja jokaisessa ikäluokassa ja eri lajeissa, Kataja toteaa. Erityisen tyytyväinen hän on Porvoossa miteltyihin 19–22 -vuotiaiden SM-kisoihin. – Siellä siivosimme palkintopöydän. Kalevan Maljan loppupisteissä Janakkalan Jana oli tällä kaudella 32:s. Kaikkiaan pisteitä sai 195 seuraa. Seuraliigassa sijoitus oli 28:s, seuroja oli mukana 331. – Nuo sijoitukset ovat meille tämän kokoluokan paikkakunnan toimijana ”normaali plus”. Yleensä sijoituksemme on ollut 30:n paikkeilla. Se on koko lailla se, mihin tämän kokoinen seura pystyy Suomessa. Yhdeksi onnistumiseksi Kataja listaa ilman muuta viime kesän Suvirannan pituuskisan, mihin osallistui myös Suomen kärkihyppääjiä. – Se oli hieno tapahtuma. Kenties sellainen voitaisiin järjestää ensi kesänäkin, mutta päätöksiä ei vielä ole tehty. Paikka kuitenkin vaihtuu, sillä viime kesän kisapaikalle rakennetaan sauna. Tämän kauden viime metreillä Janakkalan Janassa otettiin käyttöön myös henkistä valmennusta. Asia on ollut suunnitteilla ja puheissa jo vuosia, mutta nyt oli aika myös talouden näkökulmasta oikea sen aloittamiselle. – Pari viikkoa sitten se alkoi ensimmäisellä tapaamisella, ja kyllä urheilijat siitä pitivät. Tapaamisia jatketaan paitsi porukalla myös henkilökohtaisilla tapaamisilla. Ratkotaan muun muassa kilpailujännitykseen liittyviä asioita. Ja kyllähän henkisestä valmennuksesta on hyötyä esimerkiksi opiskelussakin, Kataja toteaa.