Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Tervakosken viisikko kiitää kohti Pekingiä – ”Olosuhteet Tervakosken alpeille pitää saada pian kuntoon, sillä Pekingiin on aikaa vain kolme vuotta”

Tervakoskelaiselta pihamaalta kuuluu kova läiske ja armoton ähinä. Personal trainer Vesa ”Ruoska” Hokkanen ottaa rengastreeneissä Pekka ”Reisi” Vannisesta kaikki mehut irti. Unelma Mäkiauto GP:n ja Pekingin olympialaisten voitosta vuonna 2022 lepää kakkoskuski Vannisen väkivahvojen reisien varassa. Haasteista ensimmäinen Mäkiauto GP on ohjelmassa 17. elokuuta. – Vielä Peksin reisissä ei näy mitään, mutta ylikuntoon ei pidä sortua ennen starttia, Ruoska Hokkanen rauhoittelee. Reisitreeni alkoi kottikärryn pyörän vedolla. Pian siirryttiin auton- ja sitten traktorinrenkaisiin. Myös ruokavalio on mennyt uusiksi. Urheilija tankkaa energiaksi pelkkää rypsiöljyä. – Työt on pitänyt lopettaa kokonaan, kun päivässä on useita treenejä ja lepoakin tarvitaan, Reisi Vanninen paljastaa. Artikkeli jatkuu kuvan alla. Bodiumtreeniä 1300 toistoa päivässä Myös ykköskuski Jarmo Villanen on myös treenannut armottoman kovaa. Hän haluaa kivuta bodiumille tyylillä noutamaan pokaalin. – Bodiumille nousua tulee treenattua helposti 1300 toistoa päivässä. Iltakuudelta maitohapot todellakin tuntuvat jaloissa. Tiimin visuaalinen suunnittelija Petri Mäkelä ja tallipäällikkö Pasi Kyllönen ovat varmoja voitosta. Niinpä Mäkiauto GP:n alkushowssa mukana olevan palkintopallin ykköskoroke on tehty muita suuremmaksi. Ihonmyötäisiin Suomen trikoisiin pukeutunut duo nousee voittokorokkeelle Maamme-laulun tahdissa. – Luomme hetken Pekingin olympialaisista, jossa otamme kultamitalit kaulaan bodiumilla, Jarmo Villanen maalailee. 30 sekunnissa satama-altaaseen tai Pekingiin Siirtymä alkushowsta kisasuoritukseen on vauhdikas. Mäkiauto GP:n voiton ratkaisevat auton visuaalinen ilme ja toteutus, alkushow sekä kisasuoritukseen kuluva aika. – Ei ole huono juttu, jos emme pysähdy maalissa heinäpaaleihin tai koppareihin, vaan päädymme satama-altaaseen. Emme edes halua pysähtyä, vaan vetää heti Pekingiin asti, Jarmo Villanen vakuuttaa. Pekka Vannisen reidet testataan vajaan 10 metrin alkukiihdytyksessä, jossa mäkiautolle pitäisi saada lentävä lähtö. – Radalla on useampia hyppyreitä ja kunnon shikaani eli s-mutka. 30 sekunnin eteen tehdään valtava työmäärä. Tiimin mäkiohjus on luotu putkirungon ja rullatuolin renkaiden varaan. Sisälle on laitettu valumuotti ja runko on täytetty uretaanilla, joka on veistetty muotoonsa mattopuukolla. Mäkiautojen maksimipaino on 80 kiloa ja jarrut pitää olla kahdella renkaalla. – Auto on käytetty Saksassa tuulitunnelissa. Päällä on valkoinen maali ja Suomen siniristi maalataan molempiin kylkiin. Jarrut on otettu polkupyörästä. Urakka alkoi jo toukokuun lopulla. Järjellä ajateltuna projekti on täysin tolkuton, kun kaikki tehdään yhden laskun vuoksi. Artikkeli jatkuu videon alla. Ohjaskelkkarata tarvitaan Tervakoskelle pian Tallipäällikkö Pasi Kyllönen vakuuttaa, että Team Torilla tavataan on mäkiautokisassa nyt viimeistä kertaa. Kisan jälkeen kaikki ottavat loparit työpaikoiltaan ja keskittyvät Pekingiin. Tiimi odottaa Janakkalan kunnan ja Suomen Olympiakomitean yhteydenottoa tulevista treenipaikoista. – Olosuhteet Tervakosken alpeille pitää saada pian kuntoon, sillä Pekingiin on aikaa vain kolme vuotta. Ei kai tulevien olympiasankarien pidä lähteä Norjaan harjoittelemaan, Jarmo Villanen vetoaa. Mäkiautokisan jälkeen pyörät vaihtuvat kelkan jalaksiin, mutta päät pysyvät pilvissä. Tiimin mukaan loppuvuodesta alkaa tuore realitysarja ”Tie huipulle – Matkalla Pekingiin: verta, hikeä ja kyyneleitää”, joka rajun sisältönsä ansiosta saa K21-ikärajan. Team Torilla tavataan on Mäkiauto GP:ssä mukana nyt kolmatta kertaa. 2012 mäkeä laskettiin veneellä Miami Vice -hengessä ja 2017 ufolla, joka laskeutui Tervakoskelle vuonna 1952. Red Bull Mäkiauto GP järjestetään 17. elokuuta Helsingin Tähtitorninmäellä. Mukana on 71 autokuntaa ja ISTV näyttää tapahtuman suorana. Osa tiimeistä on esitelty tervakoskelaisten tavoin ennakkoon ja suosikkia voi äänestää Red Bull mäkiauto GP:n sivuilla. Team Torilla tavataan porukan taivalta voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.