Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Talvea ei vieläkään näköpiirissä: keskiviikkona Janakkalassa jopa +7 astetta – tuuli ja runsas vesisade tuovat säähän oman lisänsä

Tammikuu jatkuu Kanta-Hämeessä harvinaisen leutona eikä talvea ole vieläkään näköpiirissä. Huomenna keskiviikkona päivälämpötila huitelee maakunnassa kuuden asteen tienoilla ja yölläkin pysytään kolmisen astetta plussan puolella. Janakkalaan ilmatieteen laitos ennustaa enimmillään seitsemää plusastetta. – Luvassa on myös kohtalaista tuulta ja aimo annos vesisadetta, 5–10 millimetriä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto . Runsaimmin sadetta saadaan Pirkanmaan puolella. Torstai on aurinkoinen, mutta edelleen varsin leuto päivä. Päivälämpötila on ennusteen mukaan plus kaksi astetta. Pientä 1–3 asteen pakkasta on seuraavan kerran luvassa perjantain vastaisena yönä. – Myös lauantaiaamu voidaan pysyä pakkasen puolella, mutta päivän aikana sää todennäköisesti taas lauhtuu, Karusto kertoo.