Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kalpalinna siirtyi uusille omistajille – Lupaavat herättää keskuksen uuteen loistoon: ”Sydämeni sykkii Kalpalinnalle”

Turengin Kalpalinna on saanut uudet omistajat. Kaupat tehtiin perjantaina ja uusina omistajina aloittivat Janakkalan kunnanvaltuutettu ja maanrakennusalan yrittäjä Ari Laivola sekä arkkitehti Petri Ilmarinen . Ilmarinen on osallistunut monipuolisesti liikuntapaikkojen rakentamiseen Hämeenlinnassa. Puoliksi Kalpalinnan omistavat Laivola ja Ilmarinen aikovat kehittää alueesta monipuolisen, noin 20 extreme-lajin urheilukeskuksen. Uuden yhtiön toimitusjohtajana aloitti Petri Ilmarinen ja rinnepäällikkönä Julle Laivola . 65 hehtaarin alueen omisti aiemmin Kalpalan perhe, joka on tullut Petri Ilmariselle hyvin tutuksi. – Käytin itse Kalpalinnaa paljon 80–90-luvuilla, kun se oli isoimmillaan ja tutustuin Kalpaloihin jo silloin. Nyt tuli aika tehdä sukupolvenvaihdos, Petri Ilmarinen kertoo. Myös Ari Laivola kertoo, että paikka on ollut aina lähellä hänen sydäntään. – Olen pikkupojasta saakka pyörinyt alueella ja ollut rakentamassa rinteitä kouluajoista saakka. Sydämeni sykkii Kalpalinnalle, Laivola sanoo. Uudenlaista muotoilua rinteisiin Ilmarinen ja Laivola ovat tunteneet toisensa pikkupojasta asti. – Olemme kumpikin kovia tekemään töitä. Pienellä kehityksellä Kalpalinnaan saadaan vaikka mitä. 10 vuoden suunnitelmassa on, että alueesta tulee yksi Etelä-Suomen merkittävimmistä ulkoilupaikoista, Ilmarinen kertoo. Yrittäjät ovat olleet useisiin keskuksessa toimiviin harrastajaseuroihin yhteydessä. He toivovat yhteydenottoja alueen toiminnasta kiinnostuneilta seuroilta, jotta heidän toiveensa voidaan huomioida aluesuunnitelmassa ja tekeillä olevassa osayleiskaavassa. Tarkoituksena on aloittaa hissien kunnostamisella ja rinteiden uudelleen muotoilulla. Rinteistä halutaan muokata sellaisia, että Kalpalinnassa voisivat harrastaa paremmin myös aloittelijat. Muun muassa talvilajeihin haetaan ratkaisuja aloittelijatason laskijoiden nautinnon lisäämiseksi esimerkiksi laskettelua helpottavalla maisemamuotoilulla. Vähitellen rakennetaan kunnolliset suorituspaikat eri lauta- ja suksilajeihin. – Lisäksi kilpalajit ovat muuttuneet, joten ne täytyy ottaa ajanmukaisesti haltuun. Haluamme tuoda maailmalta tunnetuksi tulleet X-Gamesit Suomeen. Täällä ei ole vielä sellaista keskusta, Kalpalinnasta voisi tulla ensimmäinen, Ilmarinen kuvailee. Uusien omistajien tarkoituksena on tehdä alueesta monipuolinen keskus, joka on käytössä ympäri vuoden. Ilmarinen on myös elvyttänyt Janakkalan Janan Alppihiihtojaoston ja ryhtynyt sen puheenjohtajaksi. Ilmarinen on ISIA:n hiihdonopettaja Rukalta ja opiskellut keskiasteen ammattitutkinnon hiihdonopettajien kouluttajaksi Itävallassa. Ensi syksynä on tarkoitus aloittaa sekä alppihiihdon harrastaminen että valmentaminen Janakkalan Janassa. Kunnan vetovoimaisuuden lisääjä Kalpalinnan ympäristöä on tarkoitus muokata luontoarvojen mukaisesti. – Olemme liikkeellä vihreällä ajattelulla. Yhdistelmänä arkkitehti ja yhdyskuntasuunnittelija sekä kokenut pitkänlinjan maanrakentaja muodostavat loistavan yhdistelmän puistomaiseen luonnonmukaiseen moniurheilulajien aluerakentamiseen, Ilmarinen sanoo. Ari Laivola kertoo, että toimintaa jatketaan Kalpalinnassa jo kesällä. – Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna on tulossa ralli-sprint. Sitä on vähän nyt pohjustettu nostalgisiksi avajaisiksi alueelle, Laivola hymyilee. Hän kertoo, että lähtökohtana on saada alue nopeasti kaikkien kuntalaisten ja myös ulkopaikkakuntalaisten sekä turistien käyttöön. – Kalpalinna on kunnan vetovoimaisuuden kannalta uinuva helmi keskellä näköalapaikkaa. On kova juttu saada se jälleen kerran kukoistukseen, Laivola kertoo. Miehet ovat saaneet uutisen myötä paljon positiivista palautetta. – Ensimmäiset kausikortitkin on jo ensi talvelle varattu, Laivola nauraa.