Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Janakkalan Musiikkipäivien lipunmyynti käy kuumana: ”Finlandersia on kaivattu ja Torikkaa taas kuolattu Turenkiin”

Maaliskuussa Janakkalassa juhlitaan Musiikkipäivien 30 vuotta kestänyttä taipaletta kahdella näyttävällä konsertilla. Juhlakonsertissa lavalle kiipeää tanssilavojen kestotähti Finlanders sekä muutama vuosi takaperin MTV3:n Tähdet, tähdet -televisiosarjan voittaja Waltteri Torikka . – Mottomme on aina ollut ”vain paras on kyllin hyvää”, jonka takia myös tänäkin vuonna Musiikkipäivillä esiintyy vain tasokkaita ja hyvin harkittuja artisteja, tapahtuman puheenjohtaja Sirpa Kiukkonen iloitsee. Juhlavuoden kunniaksi konserttien yhteydessä muistellaan myös Musiikkipäivien tunnelmia vuosien varrelta. 2.3-14.3. välisenä aikana Janakkalan kirjaston alussa on nähtävillä tapahtuman julistenäyttely. Perjantaina 6.3. Finlandersin konsertin yhteydessä kirjaston aulaan heijastetaan Raakel Henttosen kokoama valokuvakooste. – Uskon, että sekä valokuvat että julisteet vievät ainakin osan vieraistamme nostalgiselle aikamatkalle, Kiukkonen kertoo. Vuosien varrella Musiikkipäivillä on kuultu niin nousevia kuin kirkkaita tähtiä klassisen- ja viihdemusiikin saroilta. – Matkalle on mahtunut paljon onnistumisia, mutta niin myös kiperiäkin tilanteita. Kaikesta ollaan kuitenkin selvitty. Vilkasta lipunmyyntiä Maaliskuun Musiikkipäivien lipunmyynti on ollut jo nyt kohtuullisen vilkasta. Lippuja on myyty muihin vuosiin verrattuna jo paljon. Yleensä lipunmyynti kiihtyy kuitenkin vasta helmikuun lopulla. – Finlandersia on kaivattu ja Torikkaa taas kuolattu Turenkiin, Kiukkonen nauraa. Kiukkonen sanoo, että yleensä Musiikkipäiville on osallistunut 400–600 ihmistä. Ennätysmyynti tehtiin Jari Sillanpään keikalle, johon myytiin yli 800 lippua. – Toivottavasti tänä vuonna päästäisiin Sillanpään lukemiin. Ennen h-hetkeä tehtävää on kuitenkin vielä paljon. – Yleistä järjestelyä, tuolien hankkimista, järjestysmiesten töiden sopimista ja tarjottavien hakemista, puheenjohtaja listaa. Kartanoista liikuntahalliin Janakkalan Musiikkipäivät ry perustettiin vuonna 1990 tuomaan paikkakunnalle kulttuurillista pöhinää. Ensimmäisten vuosien aikana konsertteja pidettiin kartanoiden kamareissa. Musiikki, jota konserteissa soitettiin oli pääsääntöisesti klassista. – Idea koko tapahtumasta lähti aika pienestä liikkeelle, Raakel Henttonen tiivistää. Vuoden 1990-luvun lopulla kartanot esiintymispaikkoina jättäytyivät pois. Konserttien järjestäminen kävi kartanoiden isäntäväellä ymmärrettävästi raskaaksi. Toisaalta kartanoiden ei myöskään mahtunut kovin suurta yleisöä. – Muutoksen jälkeen toiminta vähän hiljeni ja sen lopettamista harkittiin, Henttonen muistelee. Vuosi 2001 käänsi yhdistyksen uudelle uralle. Ohjelmistoa uusittiin ja mukaan otettiin huomattavasti kevyempää musiikkia. Lavalla nähtiin muun muassa Lenni-Kalle Taipale, Rajaton ja Jari Sillanpää. – Musiikkipäivistä muotoutui suuremman yleisön tapahtuma. Janakkalan Musiikkipäivät: 6.3. kello 19 Finlanders, Turengin liikuntahalli (liput 35e) ja 8.3. kello 17 Waltteri Torikka, Janakkalan Pyhän Laurin kirkko (liput 25e).