Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Lukuisia henkilöautoja joutui ilkivallan kohteeksi Tervakosken keskustassa – Tuulilaseja, peilejä ja konepeltejä oli rikottu

Tervakosken keskustassa rikottiin lukuisia autoja eilen tiistaina 28. toukokuuta iltapäivästä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat . Rikoskomisario Jani Stepanoff kertoo, että ilkivallan kohteeksi joutuneet autot olivat sijainneet linja-autoaseman ja kauppa-alueen parkkipaikoilla. Autoista oli rikottu esimerkiksi tuulilaseja. Myös peilejä ja konepeltejä oli vahingoitettu. –Tässä vaiheessa selvitetään yhtä epäilyä tapaukseen liittyen, Stepanoff kertoo. Tällä hetkellä asiaa tutkitaan törkeänä vahingontekona.