Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Syksyn kirjailijavieras: Leena Lehtolainen vierailee tänään Janakkalan kirjastolla

Suomen suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva Leena Lehtolainen , joka tunnetaan erityisesti Maria Kallio-romaaneistaan, saapuu syksyn kirjailijavieraaksi Janakkalan kirjastoon tiistaina 29. lokakuuta kello 18.00. Ensimmäisen romaaninsa Lehtolainen julkaisi jo 12-vuotiaana; nuorisoromaani ”Ja äkkiä onkin toukokuu” ilmestyi vuonna 1976. Vuonna 1993 ilmestynyt Maria Kallio –dekkari ”Ensimmäinen murhani” aloitti Lehtolaisen rikosromaanien sarjan, joka elämänmakuisen sankarittarensa Maria Kallion myötä on tuonut miesvetoiseen dekkarikirjallisuuteemme innolla vastaanotetun naisnäkökulman. Suosittu Maria Kallio on nähty myös televisiossa MTV3:n Rikospoliisi Maria Kallio-sarjassa. Maria Kallion lisäksi Lehtolainen on kirjoittanut myös henkivartija Hilja Ilveskerosta kertovia rikosromaaneja sekä kirjoittanut myös muita kuin rikosromaaneja. Lehtolaisen uusin romaani on tänä syksynä ilmestynyt ”Valapatto”. Leena Lehtolaisen teoksia on käännetty jo 29 kielelle, muun muassa englanniksi, ranskaksi, saksaksi, espanjaksi ja kiinaksi. Kirjailijantyönsä lisäksi hän on toiminut mm. kirjallisuuden tutkijana, kolumnistina ja kriitikkona. Lehtolainen asuu nykyään Degerbyssä Länsi-Uudellamaalla. Hän on suorittanut Helsingin yliopistossa filosofian lisensiaatin tutkinnon vuonna 1995, aineenaan kotimainen kirjallisuus. Syksyllä 2017 Imagen lukijat äänestivät suosikkinsa uusiksi kansalliskirjailijoiksi viidessä kategoriassa: proosassa, tietokirjallisuudessa, jännityskirjallisuudessa, scifissä ja lastenkirjallisuudessa. Leena Lehtolainen voitti äänestyksen jännityskirjallisuudessa.