Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Video: Kolmosluokkalaiset ihastuttivat kuoroesityksellään

Katso videolta kooste kuoroesityksestä. Janakkalan 3.-luokkalaisten kevätlukukausi huipentui tänään torstaina ”Poika, joka katseli puiden latvoja” -kuorokonserttiin Turengin liikuntahallilla. Poika, joka katseli puiden latvoja on hämeenlinnalaisten, hattulalaisten ja janakkalalaisten kolmasluokkalaisten ja taidelaitosten yhteinen kuoroteos, joka tarjotaan vuosittain osana perusopetuksen kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuuripolkua. Ennen konsertin alkua Janakkalan Sanomat tapasi Turengin alakoulun 3C-luokan oppilaita liikuntahallin pihalla. –Meitä ei jännitä ollenkaan, lapset vastasivat iloisesti nauraen yhteen ääneen. Oppilaiden mukana olevan opettajan Piia Aitto-ojan mukaan kuorokonsertin kappaleita on harjoiteltu viime syksystä asti. – Kuoron johtaja Ismo Savimäki kävi laulattamassa meitä kerran, ja muuten ollaan harjoiteltu keskenään ihan viikoittain, Aitto-oja toteaa. Noin 300 lapsen kuoro esitti Jean Sibeliuksen säveltämiä ja muita luonnosta innostuksena saaneita kappaleita yhdessä Sibelius-opiston oppilaista koostuva kamariorkesterin kanssa. Paikan päällä oli kymmenittäin lasten vanhempia ja muita sukulaisia seuraamassa upeaa esitystä. Projektin tuotti Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX yhteistyössä Sibelius-opiston sekä Hattulan ja Janakkalan kuntien kanssa.