Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Ovelampi kuin kala

Järvi oli tyyni, ilta-aurinko värjäsi taivaan kauniiksi. Kahdeksanvuotias tyttäreni yritti sinnikkäästi pujottaa matoa koukkuun. Minä opastin laittamaan madon huolellisesti, niin ettei kala näkisi koukkua. Selitin, että kalaa pitää huijata. Sillä siitä kalastuksessa on kyse – että ollaan ovelampia kuin kala. Koukun verhoksi pujotetaan mato, että viaton ahven luulisi sitä pulahtamaan tulleeksi pikku lieroksi. Toisinaan kaloille viritetään myös verkkoja. Niihin uidessaan kala jää kiinni, eikä pääse pyristelemään pakoon. Kalastus perustuu huijaamiseen. Pietari oli ammatiltaan kalojen narraaja. Hän huijasi kaloja verkolla. Mutta sinä yönä kalat olivat vetäneet pidemmän korren. Pietari ystävineen oli jäänyt ilman sintin sinttiä. Jeesus käski Pietarin soutaa syvään veteen, ja laskea verkot sinne. Ja vaikka käskyssä ei ollut mitään tolkkua, Pietari totteli. Pian hän sai niin paljon kalaa, että verkot repeilivät. ”Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja”, Jeesus sanoi Pietarille. Ja niin kalojen narraajasta tuli toisenlainen kalastaja. Nyt houkuteltiin ihmisiä tulemaan Jeesuksen luo. Kalojen mielenliikkeiden sijaan piti miettiä ihmisen mielenliikkeitä. Sillä harva jättää arjen askareensa ja tulee Jeesuksen luo, jos ei hänellä ole jotain erityistä syytä. Jeesuksen kalaveneessä vieheitä oli monenlaisia. Oli ihmetekoja, oli viisauden sanoja, oli leipää nälkäisille. Ja niiden kaikkien tarkoitus oli huijata ihmiset paikalle. Pietarin askeliin on kutsuttu meistä jokainen. Kokeilemaan erilaisia vieheitä, miettimään, mikä ihmiset saisi tulemaan paikalle. Sillä kun joku tulee paikalle, hän saattaa jäädä kiinni. Mutta toisin kuin kalojen narraamisessa, tässä kiinni jääneiden kohtalona ei ole kuolema, vaan elämä, yltäkylläinen elämä. Petra Niemi Pastori Janakkalan seurakunta