Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Ilveslinna aloittaa perhekahvilatoiminnan: "Haluamme tuoda päiväkodin ja sen henkilökunnan lähemmäksi kunnan lasten ja heidän perheidensä arkea"

Ilveslinnan päiväkodissa avataan kohtaamispaikka kaiken ikäisille lapsille ja vanhemmille. Janakkalan Pilke liikuntapäiväkoti aloittaa perhekahvilatoiminnan viitenä perjantaina tänä keväänä. Perhekahvilassa tarjotaan kahvittelua ja yhteistä olemista. Se toimii joka toinen perjantai Pilke päiväkoti Ilveslinnan tiloissa Turengissa. Yhteisen olemisen lisäksi ohjelmassa on joka viikko myös yhteistä ohjattua toimintaa, kuten laulua, loruttelua, leikkiä tai liikuntaa. Kahvilaan ei tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan sinne voi tulla oman aikataulun mukaisesti. Ensimmäisellä kerralla suunnitellaan tulevia kahviloita. –Perhekahvilalla haluamme tuoda päiväkodin ja sen henkilökunnan lähemmäksi kunnan lasten ja heidän perheidensä arkea. Samoin toivomme, että se rikastuttaisi päiväkodin henkilökunnan tietämystä ja osaamista Janakkalan kunnasta. Haluamme tarjota lapsille leikkiä ja samalla aikuisille hetken yhteiseen keskusteluun sekä mahdollisuuden kysyä ja kokea mitä varhaiskasvatus tänä päivänä tarkoittaa ja mitä varhaiskasvatus pitää sisällään. Avoimen keskustelun ja kysymysten ohella perhekahvilassa on mahdollisuus tutustua toisiin perheisiin ja luoda ystävyyssuhteita kodin ulkopuolella, kertoo päiväkoti Ilveslinnan johtaja Elina Kutila . Pilke Ilveslinna on liikuntapainotteinen päiväkoti, jossa on 120 hoitopaikkaa 0–6-vuotiaille lapsille. Päiväkodin tiloissa järjestetään myös esiopetusta. Perhekahvila järjestetään joka toinen perjantai klo 9.30-11 alkaen 29.3.2019 osoitteessa Ilveslinnantie 6. Seuraavat kerrat ovat 12.4., 26.4., 10.5. ja 24.5.