Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Löytyisikö oma ehdokas kotikunnasta?

Eduskuntavaalit lähestyvät ja Janakkalassa on tänä vuonna mukana neljä eri puolueiden ehdokasta. Ehdokkailla on taustallaan vahvaa poliittista osaamista ja ymmärrystä siitä, miten asioita hoidetaan. Kun kuntalainen miettii äänestyspäätöstään, olisi tärkeää kääntää katseensa ensin oman kunnan ehdokkaisiin. Löytyisikö heidän riveistään ihmistä, joka kannattaa juuri sinun arvomaailmaasi? Jos Janakkalalla olisi oma kansanedustajansa, olisi sillä tärkeä merkitys asioiden ajamisessa. Omaa edustajaa on helpompi lähestyä, kun hän näkyy katukuvassa ja on monelle tuttu. Hän tietää tarkasti sen, mikä merkitys esimerkiksi rataverkostolla tai tiehankkeilla on juuri Janakkalalle. Viime eduskuntavaaleissa vuonna 2015 Janakkalasta oli ehdolla kuusi ihmistä. Heistä sdp:n Pirjo Alijärvi sai eniten janakkalalaisten ääniä. Hän oli myös janakkalalaisten eniten äänestämä ehdokas koko vaalipiiristä 754 janakkalalaisella äänellä. Hänen jälkeensä eniten äänestettiin muiden paikkakuntien ehdokasta, keskustan Tapio Eerola sai vasta neljänneksi eniten oman kotikuntansa äänestäjien äänestä. Tässä lehdessä esittelemme kaikki janakkalalaiset kansanedustajaehdokkaat arvotussa järjestyksessä. Heille kaikille esitettiin vastattavaksi samat kysymykset. Halusimme kuulla vaaliteemoista, puoluevalinnasta sekä siitä, mitä ehdokas voisi tehdä eduskunnassa Janakkalan hyväksi. Haluamme antaa teille eväitä päättää, voisiko joku heistä olla juuri sinun ehdokkaasi.