Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Janakkalassa: "Kalpalinna on opettanut minut pujottelemaan"

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen (kok) saapui maakuntakierroksellaan tiistaina Janakkalaan. Ministeri puhui Turengin pysähdyksellä muun muassa yrittäjyydestä ja suomalaisten tulevaisuudesta. Virolaiselle vierailu Janakkalassa ei ollut ensimmäinen laatuaan. –En osaisi varmaan ajaa tänne Turengin keskustaan, mutta olen käynyt aikoinani paljon laskettelemassa Kalpalinnassa. Kalpalinna on opettanut minut pujottelemaan, Virolainen hymyili kokoomuksen vaalikahvilaan saapuneille ihmisille. Ministeri oli ehtinyt tiistain aikana kiertää Janakkalan lisäksi myös Forssassa, Hämeenlinnassa ja Riihimäellä. Tapaamisissa hän kertoi keskustelleensa erityisesti yrittäjien asioista. –Olemme pohtineet paljon muun muassa sitä, että minkä vuoksi meidän poliittisten päättäjien on tärkeää ymmärtää yrittäjyyttä ja mitkä ovat ne edellytykset, joita me voimme edistää Suomen hyvinvoinnin säilyttämiseksi. Meidän on koetettava helpottaa työllistämistä ja pyrkiä joustavoittamaan työmarkkinoita. Samalla verotuksesta on tehtävä sellaista, että se kannustaisi yrittäjyyteen. Virolainen kertoi, kuinka 1,4 miljoonaa suomalaista työskentelee yksityisellä sektorilla, 670 000 julkisella ja 150 000 on kolmannen sektorin palveluksessa. –Meidän pitäisi oikeasti tehdä töitä se eteen, että saisimme lisää ihmisiä tuottaviin toimiin yksityiselle sektorille. Työpaikat syntyvät tänä päivänä pk-yrityksiin. Ne keinot, mitä on tehtävissä, pitää ottaa käyttöön. Hän huomautti, että suurten ikäluokkien vanhetessa terveydenhuollon ja hoivan kustannukset nousevat väistämättä. –Se ei ole kenenkään vika. Sen takia kaikki konstit on oltava käytössä. Samalla hän muistutti, että ihmisten on muututtava työelämän muutosten tahdissa. –Kun poikani oli 6-vuotias, kysyin häneltä mikä hänestä tulee isona. Oskari sanoi, että Ninja. Minua alkoi naurattaa ja sanoin, ettei sellaista ammattia olekaan. Mieheni sanoi siihen, että älä torppaa. Hän kehotti minua miettimään, että mitä jos olisin sanonut 6-vuotiaana äidilleni, että minusta tulee internetportaalin johtaja, joka keskusteluhetkellä olin. Äitini olisi vastannut 70-luvulla, että ei sellaisia internetportaaleja olekaan. Meidän ei kannata lukkiutua nykyisiin ammatteihin, vaan olla avoimin mielin. Ministeri pohti vierailullaan myös muun muassa kaupungistumista, joka on globaali ilmiö ja koskettaa vahvasti myös Janakkalaa maalaiskuntana. –Miten me pidämme Suomen asuttuna ja varmistamme, että kaikilla on palvelut käytössään?