Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kevään ylioppilaskirjoitukset alkoivat tänään – Janakkalassa mukana 101 kokelasta

Kevään 2019 ylioppilaskirjoitukset alkoivat tänään tiistaina 12. maaliskuuta äidinkielen lukutaidon kokeella. Viimeisenä kokeena kirjoitetaan Janakkalassa reaaliaineiden koe torstaina 28. maaliskuuta. Abiturientteja Janakkalan lukion kahdessa toimipisteessä on tänä keväänä 77. Kirjoituksiin on ilmoittautunut yhteensä 101 kokelasta. Abiturienttien lisäksi yo-kirjoituksiin osallistuu myös kaksoistutkinnon tekijöitä, lukion toisen vuoden opiskelijoita ja arvosanan korottajia. Ylioppilastutkinto on nyt kokonaan digitalisoitunut ja kaikki kokeet ovat sähköisiä. Äidinkielen koe on uudistunut syksyllä 2018 ja lukutaidon kokeen lisäksi kirjoitetaan 22. maaliskuuta myös kirjoitustaidon koe. Erillisiä kielten kuunteluja ei enää ole, vaan kirjallisen kokeen yhteydessä kokelas suorittaa kuuntelun oman aikataulunsa mukaisesti. Matematiikan koe kirjoitetaan nyt ensimmäistä kertaa sähköisesti.