Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Ehdokasesittelyssä turenkilainen Petri Hakamäki: "Sanat eivät jää vain sanoiksi, vaan ne muuttuvat teoiksi"

Kuka: Petri Hakamäki, 44 vuotta. Asunut Turengissa koko ikänsä. Ammatti: Insinööri. Toiminut kansainvälisissä ohjelmistoprojekteissa tuotepäällikkönä jo yli 20 vuotta. Perhe: Kaksi lukioikäistä poikaa ja vaimo. Puolue: Keskusta. Kerro hieman itsestäsi. Olen paljasjalkainen turenkilainen. Sukujuureni ovat Mallinkaisilta ja Heinäjoelta, jonka ansiosta voin kutsua itseäni jonkin sortin maalaispojaksi. Luonteeltani olen toimelias, positiivinen ja aikaansaava tyyppi. Lisäksi olen vastuuntuntoinen. Sanat eivät jää vain sanoiksi, vaan ne muuttuvat teoiksi. Tunnen vastuuta yhteisistä asioista, jonka takia olen aktiivisesti mukana erilaisissa yhdistyksissä ja vapaaehtoistoiminnoissa. Varsinkin lasten ja nuorten asiat ovat lähellä sydäntäni. Erityisalaani ovat mopopaja- ja liikuntaharrastukset jo noin 15 vuoden ajan. Tavoitteeni on aina tuoda toisille hyvää mieltä ja luoda hymyä huulille. Miksi päätit lähteä eduskuntavaaliehdokkaaksi? Kaikki lähtee siitä, että tunnen vastuuta yhteisistä asioista. Pitkä ja onnistunut kokemus yhdistystoiminnasta sytytti kipinän lähtemisestä mukaan kunnallispolitiikkaan. Kunnallisella puolella heräsi mielenkiinto siitä, miten asioita hoidetaan valtakunnallisella tasolla. Yhdistys- ja harrastuspuolella on paljon tehtävää kunnallisella tasolla, mutta vielä enemmän tehtävää valtakunnallisella tasolla. Minkälainen on poliittinen taustasi? Olen ensimmäistä kertaa ehdokkaana. Olen toiminut Janakkalassa kunnanvaltuutettuna ja teknisen lautakunnan jäsenenä lähes kaksi vuotta. Muuta niin sanottua poliittista taustaa minulla ei ole. Miksi valitsit puolueesi? Vaikka Keskusta tunnetaan maalaispuolen puolueena, se ei vaikuttanut minun puoluevalintaani. Keskusta tuntui sopivalta puolueelta itselleni sen takia, että ajattelen kaikkien hyvää tasapuolisesti vauvasta vaariin asti. Keskusta on vähän niin kuin keskeltä ponnistelua ja keskeltä ajattelua, mitä minäkin teen. Minulle riittää se, että puolueessa on hyvä olla ja kiva tehdä. Keskusta on minulle sellainen puolue. Hauska yhteensattuma on myös se, että sain tietää vasta vähän aikaa sitten, että pappani on ollut Maalaisliiton ehdokkaana vuosia sitten. Ehkä ne juuret jostain kumpuavat. Mitkä ovat vaaliteemasi? "Ketään ei saa jättää yksin" -vaaliteema tarkoittaa sitä, että yksin jäävien ja syrjäytyvien asioita on parannettava. Teeman voi liittää esimerkiksi nuorten osalta koulukiusaamiseen, aikuisten kohdalla yksinäisyyteen ja ikäihmisten kohdalla digiloikkaan. Kiihtyvällä tahdilla kaikki siirtyy verkkoon ja vanhukset eivät pysy muutoksessa mukana. Tämä on asia, joista tulisi huolehtia valtakunnallisesti. Kaikilla pitää olla mahdollisuus pysyä muuttuvassa maailmassa mukana. "Harrastustakuun kautta enemmän vaihtoehtoja" - vaaliteema ajaa harrastusmahdollisuuksien monipuolistumista. Yhteiskunnan pitää panostaa siihen, että harrastusvaihtoehtoja löytyy jokaisen makuun varallisuudesta riippumatta. Toinen tykkää salibandysta ja toinen taas musiikista. Kaikkien ei tarvitse olla kilpaurheilijoita. Mielestäni ratkaisu tähän on eri alojen yhteistyö, jota pitäisi edesauttaa enemmän. Kuntatasolla olen ollut mukana edesauttamassa tätä asiaa muun muassa tekemällä valtuustoaloitteen. "Yritystoiminnan uusi aikakausi" - vaaliteema tarkoittaa sitä, että jo valmiiksi olemassa olevien yritysten palveluihin pitäisi panostaa ja pitää niistä kiinni. Pienten yritysten on päästävä tasavertaisesti mukaan julkisiin investointeihin ja hankintoihin. Jokaiseen kylään ja kuntaan pitäisi perustaa yhteinen tukikohta, josta yrittäjät saisivat kaiken tarvitsemansa avun toimitilasta yritysneuvontaan asti. Tämä voisi tuoda paikkakunnille lisää uusia yrittäjiä ja yritysideoita. "Monipuolisempia asumisvaihtoehtoja" - vaaliteema ajaa asumismuotojen asiaa. Taajamissa asuntojen vuokrat ovat korkeita ja asunnon laatu ei aina vastaa hintaa, jonka takia kaikille on tarjottava mahdollisuus omistusasuntoon tai vastaavanlaiseen ratkaisuun. Kannatan asunto-osuuskuntien luomista kaikkialle Suomeen, sillä kyseinen asumismalli sopii kaiken ikäisille. Minkälaiset mahdollisuudet näet omaan läpipääsyysi? Eduskuntaan pääsy vaatii valtavan määrän työtä, mutta näen itselläni mahdollisuuden päästä läpi. Laaja-alaisuus on valttikorttini, sillä olen tuttu kasvo monelle, ja osaamiseni tiedetään yhdistys- ja harrastoimintojen kautta. Haluan myös korostaa sitä, että en ole pelkkä insinööri, yhdistysaktiivi tai maalaispoika. Olen myös läsnä. En katoa verkon syövereihin, vaan minut saa kiinni. Vastaan kaikkiin yhteydenottoihin ja olen aina valmiina keskustelemaan ja auttamaan. Minkälainen kampanja sinulla on tulossa? Aloitin kampanjani jo hyvissä ajoin tammikuussa kiertelemällä ympäri Hämettä keskustelemassa ihmisten kanssa. Huhtikuussa jään niin sanotulle vaalivapaalle töistä, jolloin jalkaudun vielä tarmokkaammin lähikyliin ja kaupunkeihin. Kampanja huipentuu Keskusta Trio -kiertueeseen yhdessä Timo Kauniston ja Heli Lehtilän kanssa. Teen positiivista kampanjaa. Yksi tärkeimmistä asioista vaalikampanjassani on se, että haluan päästä ihmisiä lähelle. Haluan keskustella heidän kanssaan heitä puhuttavista aiheista ja löytää ratkaisuja niille. Miksi janakkalalaisten pitäisi antaa sinulle äänensä? Olen aikaansaava ihminen ja minulta löytyy osaamista monelta alalta. Politiikka on joukkuepeliä. En ehkä aina itse tee niitä maaleja, mutta olen tosi hyvä syöttäjä. Ei ole väliä kuka kerää maalista pisteet, sillä pääasia on se, että kaikilla on hyvä mieli. Kuinka voisit ajaa Janakkalan etua eduskunnassa? Janakkalassa on valtakunnallisella tasolla omia haasteita muun muassa kulkemisen kanssa. Mainostamme Janakkalaa kehitysväylän keskipisteenä, mutta kaikki ajaa meistä ohi. Liikennettä täytyy pystyä kehittämään siihen suuntaan, että tänne tulisi myös sitä poikkeamista. Myös pääradan tilannetta täytyy ajaa eteenpäin. Kunnan strategiassa toivotaan 20 000 asukkaan Janakkalaa. Se vaatii tekoja. Paljon tekoja myös valtakunnallisesti. Seuraavat ehdokkaat esitellään Janakkalan Sanomien verkkosivuilla viikonlopun ja alkuviikon aikana.