Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Ensi viikon pakkasia odotellessa: Luistelukentät ovat sulaneet puhki – Tarkasta valoista, voiko jäälle mennä

Janakkalan kunnan luistelukentät ovat sulaneet lauhan sään vuoksi puhki, kertoo Janakkalan kunta. Kunnan tiedotteen mukaan kenttä ei ole luistelukunnossa, jos sen valot ovat sammutettuina. Ensi viikolle on kuitenkin jälleen luvassa pakkasjakso. Sen aikana kunta pyrkii jäädyttämään Turengin kansanpuiston luistelukentän kuntoon. Jäädytystöitä pyritään aloittamaan heti maanantaina. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan myös Janakkalassa mennään huomenna selvästi plussan puolelle, mutta sitten kylmenee. Lauantaista lähtien pakkasta on luvassa ainakin ensi viikon lopulle saakka, jos tämän hetkiset ennusteet pitävät paikkaansa. Myös ladut ovat menneet Janakkalassa heikkoon kuntoon edes takaisin sahaavien lämpötilojen vuoksi. Viime viikolla kunnan liikuntapaikanhoitaja Samu Reijonen kertoi Janakkalan Sanomille, että laduille voi mennä omalla vastuulla. Niitä on kuitenkin pyritty kunnostamaan lumisateiden jälkeen. –Hiihtoladut alkavat vedellä viimeisiä, mutta niin pitkään pidetään kunnossa kuin vaan pystytään turvallisesti pitämään, Reijonen sanoi.