Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Suomi sai uuden Michelin-ravintolan - Vuoromestarina toimii Kernaalasta lähtöisin oleva mies

Pohjoismaiden Michelin-tähdet jaettiin Århusissa Tanskassa viime viikolla. Syksyllä 2017 uudelleen Helsinkiin avattu klassikkoravintola Palace pokkasi itselleen Michelin-tähden. Michelin-tähdet on ansaittava joka vuosi uudelleen, mikä tarkoittaa, että ravintolan laadun on pysyttävä huipputasolla ympäri vuoden. Suomalaisista Michelin-ravintoloista kaikki onnistuivat tänä vuonna ansaitsemaan tähden uudelleen. Palacen lisäksi Michelin-tähdet on Oralla, Demolla, Grönillä, Ololla ja Askilla. Kernaalasta lähtöisin olevan Palacen vuoromestarin Oula-Kustaa Keijälän mukaan tähden saaminen merkitsi paljon. –On ollut mahtavaa olla mukana tässä projektissa. Tähden saamisen myötä tuli fiilis, että ollaan tehty asioita oikein, Keijälä kommentoi. Keijälän mukaan tähden saaminen ei toisaalta tullut yllätyksenä, sillä sitä osattiin odottaa. –Meidän taso on sen verran korkea, että olisi ollut omituista, jos emme olisi saaneet sitä. Vaikka tähden saamista juhlittiin koko henkilökunnan voimin viime lauantaina, sitä kerittiin juhlistaa jo paikan päällä Tanskassa viikko sitten. –Pidettiin pienet juhlat jo Tanskassa esimiesporukalla, Keijälä paljastaa. Tähden saaminen näkyi heti ravintolan arjessa, sillä varauksia keväälle on tullut uskomattoman paljon lisää. –Heti seuraavana päivänä tähden saamisesta uusia varauksia oli tullut jo 200 kappaletta ja uskon, että vauhti tästä vain lähtee kiihtymään, Keijälä naurahtaa. Vuoromestari uskoo, että tähden saaminen vaikuttaa myös turisteihin. –Ruokamatkailijat varmasti tulevat katsomaan muutaman tähtipaikan, hän toteaa. Michelin-oppaassa tähtiluokitus koskee ruuan laatua ja hienostuneisuutta. Yksi tähti tarkoittaa, että ravintola on kategoriassaan poikkeuksellisen hyvä. Kaksi tähteä puolestaan kertoo, että ravintolan takia kannattaa tehdä kiertomatka. Kolme tähteä tarkoittaa, että ravintola itsessään on matkan arvoinen. Ravintola Palacen tulevaisuuden tavoitteena on saada kaksi Michelin-tähteä.