Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Janakkalan OP:lla hyvä vuosi: "Voimme olla tyytyväisiä kasvuun, sillä se on tapahtunut negatiivisesta väestönkehityksestä huolimatta"

Janakkalan Osuuspankki lisäsi asiakasmääräänsä vuonna 2018. Pankki sai vuoden aikana yli 620 uutta asiakasta ja kasvatti pankkiliiketoiminnan määrää yli 730 miljoonaan euroon. OP Janakkalan toimitusjohtaja Mikko Suutari kertoo, että myönteisen tuloksen takana ovat talouden kasvu ja erityisesti työtilanteen paraneminen. Pankin luottokanta kasvoi lähes viisi prosenttia ja talletuskanta reilut kaksi prosenttia. –Voimme olla tyytyväisiä kasvuun, sillä se on tapahtunut negatiivisesta väestönkehityksestä huolimatta, Suutari sanoo. Toimialueen negatiivinen väestönkehitys on sen sijaan heijastunut pankin myöntämiin uusien luottojen määrään. Uusia luottoja myönnettiin noin 67 miljoonaa euroa, mikä on reilut 10 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. –Väestökehitys heijastuu erityisesti rakentamisen puolelle ja rakentamiseen myönnettyjen luottojen menekki oli selvästi vähäisempää. Myös aloitettujen rakennushankkeiden määrä oli laskussa, Suutari kertoo. Korkojen noustessa asiakkaiden kiinnostus lainojen korkosuojaukseen on kasvanut, ja niiden myynti vaikutti positiivisesti pankin palkkiotuottoihin. Liikevoittoa pankille kertyi 3,9 miljoonaa euroa, mikä on 8,9 prosenttia edellisvuotta enemmän. Hyvää yhteisölle Janakkalan Osuuspankin toiminnan perusta pohjautuu omistajuuteen ja asioinnin keskittämiseen. –Osuustoiminnallisena pankkina kannamme huolta myös yhteisöllisen roolin toteuttamisesta paikallisesti. Tämän vuoksi pankin kannalta on erityisen tärkeää onnistua liiketoiminnassa, jotta voimme toteuttaa myös yhteisöllistä roolia, Suutari sanoo. Hän kertoo olevansa erityisen ilahtunut Janakkalan Rastikankaan ja Hämeenlinnan Moreenin yritysalueiden yhteissuunnitelmista. –Uudet yritykset tuovat uusia työpaikkoja ja uusia asukkaita. Se lisää vireyttä, joka on hyväksi pankille, ja se taas tuo lisää hyvää yhteisölle. Se on positiivinen oravanpyörä, Suutari hymyilee. Viime vuoden aikana Janakkalan Osuuspankki solmi yli 620 uutta asiakassuhdetta. Myös omistaja-asiakkaiden määrä kasvoi. Vuoden aikana pankilla oli "Yhdessä hyvää tulee" -kampanja, jossa pankki lahjoitti jokaisesta helmi–lokakuun aikana omistaja-asiakkaaksi tullutta kohden 10 euroa hyväntekeväisyyteen. Kampanjaa jatketaan tänäkin vuonna. –Saimme kampanja-aikana uusia omistaja-asiakkaita yhteensä 436, minkä johdosta lahjoitimme yhteensä 4 360 euroa hyväntekeväisyyteen, Suutari kertoo. Koko summa kohdistettiin Janakkalan seurakunnan diakoniatyön kautta avun tarpeessa oleville kotitalouksille ja nuorille. Lisäksi pankki lahjoitti 7 000 euroa Hämeen ammattikorkeakoululle tukeakseen paikallisten nuorten oppimismahdollisuuksia. Lisäksi pankki käynnisti Janakkalassa Kesytä DIGI -hankkeen, jonka tavoitteena on lisätä kuntalaisten digitaitoja. Yhteistyökumppaneina ovat Janakkalan kunta, Janakkalan seurakunta, kirjastot, yhteiskoulut ja Janakkalan Sanomat.