Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Jänispolun esikoululaiset vierailivat Janakkalan Sanomien toimituksessa: "Kuulin presidentiltä tästä paikasta"

Turengin Jänispolun Jänöjen Sanomalehtiviikko huipentui torstaina 31. tammikuuta, kun he pääsivät vierailemaan paikallislehden toimituksessa. Nuoret toimittajanalut saapuivat paikan päälle kahdessa noin kymmenen hengen ryhmässä. Vierailu alkoi Janakkalan Sanomien uusinta lehteä selailemalla, jotka jaoin kaikille. –Tuttu lehti ja tuttuja paikkoja. Tuolla näkyy ainakin liikuntahalli, yksi pojista huikkasi. Kysyin lapsilta, mitä he tietävät paikallislehdestämme ja mistä he ovat kuulleet siitä. –Kuulin presidentiltä tästä paikasta. Tämä on tärkeä paikka, eräs poika kertoo. –Ainakin sieltä näkee sään joka viikko, yksi tyttö vastasi. Kerroin lapsille, mikä lehti on ja millaisista jutuista se rakentuu, jonka jälkeen yksi lapsista huikkasi, että he olivat tehneet samanlaisen lehden kuluvalla viikolla eskarissa. Päiväkodin omaan lehteen oli tehty pareittain juttuja laidasta laitaan. Lapset olivat myös tehneet oman juttunsa meille toimitukseen julkaistavaksi. He olivat päässeet haastattelemaan saksalaista Rayk -nimistä poikaa, joka vieraili viime viikolla päiväkodissa. Vierailun kohokohtana oli videohaastattelu, jossa lapset pääsivät olemaan haastateltavan roolissa. Ohjeistin heitä miettimään etukäteen omaa vastausta ja tulemaan sen jälkeen yksi kerrallaan kameran eteen haastateltavaksi. Kysyin kaikilta, mikä talvessa on parasta. Vastaukset olivat yllättävän yksimielisiä. Videolla Jänispolun Jänöt kertovat, mikä talvessa on parasta: