Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Panosta paikalliseen palveluun – Ja minkälaista palvelua saimmekaan!

MIELIPIDE Vain neljä vuotta vanha pyykinpesukoneemme sanoi sopimuksen irti joulun tienoilla. Koska kodinkonehuoltaja oli todennut rikkoutuneen koneen korjauksen kalliiksi ja jopa turhaksi, oli aika lähteä hankkimaan uutta pesukonetta. Aikeena oli suunnata pesukoneostoksille Tervakoskelta lähikaupunkien, Riihimäen tai Hämeenlinnan, isoihin marketteihin tai suuriin erikoisliikkeisiin. Alun tiedustelujen perusteella tiesimme, että pyykkikoneen kuljetus kotiimme maksaisi jopa 80 euroa. Tätä maksua välttääksemme kaivoimme peräkärryn lumen alta. Matkalla kaupunkiin päätimme kuitenkin käydä ensin katsomassa, mitä paikallisella kodinkonemyyjällä on tarjolla. Tarjonta oli toki suppeampi kuin isoissa liikkeissä, mutta palvelu sitä vastoin oli runsasta. Ja minkälaista palvelua saimmekaan! Siitä kun astuimme sisään paikalliseen liikkeeseen, pyykinpesukone oli meillä kotona paikalleen asennettuna jo 45 minuutin päästä. Ja vanha pesukone viety pois. Meidän ainoa tehtävä kotona oli pitää ovea auki, jotta pyykkikoneen tuojat pääsivät koneen kanssa sisään. Kun juoksemme bonusten ym. perässä huokeita hintoja haeskellen, olemme samalla unohtaneet sen, että hyvää palvelua voi vielä saada. Eikä siitä tällä kertaa tarvinnut edes maksaa. Läheltä ostaminen on lisäksi myös ekologisempaa. Aikoinaan tunnettu iskulause kuului ”Suosi suomalaista”. Slogania voisi jatkaa sanonnalla ”panosta paikalliseen” Pekka Räihä Tervakoski