Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Valio alkaa viedä Turengissa valmistettua korviketta Kiinaan: "Vientilupien saaminen lastenruoille on useiden vuosien työn tulos"

Valio alkaa viedä Turengin tehtaalla valmistettua äidinmaidonkorviketta Kiinaan. Lisäksi Kiinaan aletaan viedä Lapinlahden tehtaalla valmistettuja äidinmaidonkorvikejauheita. Taustalla on vientilupa, jonka Kiinan viranomaiset antoivat Valion kuluttajapakatuille äidinmaidonkorvikkeille. Valio voi uusien vientilupien myötä viedä jatkossa Kiinaan Lapinlahden tehtaalla valmistettuja äidinmaidonkorvikejauheita ja Turengissa tehtyä käyttövalmista, nestemäistä äidinmaidonkorviketta. Valio on vienyt Kiinaan maitojauheita ja demineralisoituja herajauheita teollisuuden käyttöön 1990-luvulta lähtien. Suomalaisesta maidosta valmistettuja jauheita on käytetty muun muassa paikallisten lastenruokien raaka-aineena. Vuonna 2017 Valio alkoi viedä Kiinaan maitojauhetta myös kuluttajapakkauksissa. –Haluamme vahvistaa Kiinassa asemaamme luotettuna ja laadukkaana teollisuusraaka-aineiden toimittajana. Samaan aikaan rakennamme rinnalle kuluttajatuotemarkkinaa. Tavoittelemme luonnollisesti uutta liikevaihtoa, mutta kannattava kasvu ei synny hetkessä. Valio on Kiinassa vielä tuntematon brändi, joten työtä riittää. Ensimmäisessä vaiheessa käymme neuvotteluja potentiaalisten asiakkaiden kanssa, kategoriajohtaja Jussi Mattsson Valiolta sanoo. Nyt saadut luvat avaavat Valiolle pääsyn Kiinan kasvavalle äidinmaidonkorvikemarkkinalle. –Kilpailu kuluttajien huomiosta meijereiden välillä on kovaa. Kiinassa nettikaupat, marketit ja lastentarvikeliikkeiden hyllyt notkuvat kymmenien eri valmistajien vaihtoehtoja. Valion vahvuuksia ovat suomalainen puhdas luonto ja korkealaatuinen maito, joka tulee suoraan omistajiltamme eli 5 000 suomalaiselta maitotilalta. Kiinassa vanhemmat haluavat ennen kaikkea turvallista ruokaa lapsilleen, Mattsson jatkaa. Valio on investoinut korkealaatuisten jauheiden ja äidinmaidonkorvikkeiden tuotantoon useiden vuosikymmenten ajan. Vuonna 2014 Lapinlahdelle valmistui uusi, tiukimmat mahdolliset laatukriteerit täyttävä jauhetehdas. Kiina on 2010-luvulla uusinut elintarvikelainsäädäntöään ja lupamenettelyjä tuontiruoalle. Monet Valion tuotantolaitokset on jo aiemmin hyväksytty valmistamaan Kiinaan maitojauheita, juustoja ja voita. –Vientilupien saaminen lastenruoille on useiden vuosien työn tulos. Haluamme kiittää maa- ja metsätalousministeriötä, Ruokavirastoa, ja Suomen Pekingin-suurlähetystön väkeä tiiviistä ja hyvästä yhteistyöstä. Tutustuimme Kiinan lainsäädäntöön ja vaatimuksiin tarkkaan yhdessä. On tärkeää, että suomalaisilla viranomaisilla on myös jatkossa riittävät resurssit tukea yritysten vienninedistämistä. Myös yhteistyö kiinalaisten viranomaisten kanssa oli sujuvaa, ja he tekivät auditoinnit Valion tehtailla erittäin tarkasti. Koko prosessi kesti neljä vuotta, Mattsson lopettaa. Samaan aikaan Valion kanssa vientiluvan sai myös sastamalalainen Kalaneuvos Oy, joka alkaa viedä Kiinaan kalatuotteitaan.