Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Jeesus nimi verraton

Nimi on ihmiselle tärkeä asia. Itse asiassa väitän, että se on yksi tärkeimpiä asioita maailmassa. Vai millaista olisi ihmisten kanssakäyminen jos luottelisimme toisiamme yksilöidäksemme ja kutsuaksemme vain pitkiä numerosarjoja? Nimi on paljon enemmän kuin vain sen muodostavien kirjaimien summa. Nimi on jo itsessään viesti. Nimet ehkä muistuttavat lapsen juurista, esivanhemmista tai historian merkkihenkilöistä. Ehkäpä nimi muistuttaa odotuksesta, tai jostain vanhemmille tärkeästä asiasta. Usein käy myös niin, että nimen merkitys kirkastuu kantajalleen elämän jossain uudessa käänteessä. Joka tapauksessa nimi on sen saamisesta alkaen aina viimeiseen henkäykseen erottamaton osa ihmisen koko olemusta. Vielä matkamme päätyttyäkin nimemme muistetaan. Saksan kielessä on mielestäni erinomainen kysymyslause joka liittyy tavalliseen nimen tiedusteluun. Saksalaiset kysyvät Wie heisst du? Useimmiten se suomennetaan, että mikä on nimesi? Mutta oikeastaan tuo kysymyssana wie, tarkoittaakin millainen. Millainen on nimesi. Mitä nimesi kertoo sinusta, kantajastaan. Nimi kertoo kantajastaan usein enemmän kuin äkkiseltään tulisimme ajatelleeksi. Kuhunkin nimeen liittyy aivan erityinen merkitys. Nimen Jeesus merkitys kertoo kantajastaan kaiken sen oleellisimman. Jeesus nimen merkitys avautuu meille tarkastelemalla nimen etymologiaa. Nimi Jeesus on kreikkalainen versio heprean Joosuasta, joka yksinkertaisesti tarkoittaa Jumala pelastaa. Eräässä virressä veisataan: Pyhä nimi Jeesuksen soikoon seurakunnassamme. Armon hyvä uutinen kaikukoon taas kirkossamme. Jo yksin Jeesuksen pyhä nimi ja sen kaunis kaiku tuo mukanaan siunauksen. Armon hyvä uutinen Jeesuksen nimessä tuo turvan, levon ja lohdutuksen. Jeesuksen nimessä siunattuina on levollisen turvallista astua jälleen uuteen vuoteen. Henri Koskinen Kappalainen, Janakkala