Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Köyhät yhä syvempään kyykkyyn

Eduskuntapuolueet (perussuomalaisia lukuun ottamatta) sopivat kolmentoista kohdan ilmastopolitiikan tavoitelistan. Kahdeksan kohtaa määrittelee Suomen omia tavoitteita, jotka ovat jopa tiukempia kuin maailman ilmastopoliisiksi pyrkivän EU:n linjaukset. Miksi? Konkreettiset toimet taputellaan tulevissa hallitusneuvotteluissa. Kätevää, jotta äänestäjät eivät ennen eduskuntavaaleja murehtisi rooliaan verokidutuksessa. Väitän, että ilmastohysteria tulee olemaan historiamme kallein mutta hyödyttömin itse-ehostusleikki. Suomalaisia on IPCC:n lokakuisen raportin jälkeen demonisoitu ilmastoitseinhoon narratiivilla, jossa olemme ilmastotarinan Lucifer. Hiilipäästömme on nollattava, viis kustannuksista. Suomalaisten elintason alentaminen ilmoitetaan hallintoalamaisille itsestäänselvyytenä. Kohistaan Suomen laskennallisista hiilipäästöistä per capita. Sivuosaan jää, että globaali hiilijalanjälki koostuu maailman kaikkien ihmisten yhteisistä hiilipäästötonneista, joista Suomen osuus on n. 1,5 promillea. Emme saisi hyödyntää edes uusiutuvaa turvetta, vaikka naapurimmekin surutta myyvät fossiilisia polttoaineita. Maamme köyhille tilanne eskaloituu katastrofiksi. Suunnitellut inframuutokset ja energian hinnannousu nostaisivat asumis-, liikkumis- ja ruokamenoja jokaisen arjessa. Köyhät ajetaan syvempään kyykkyyn. Vaikkapa jo kuntakohtaiset hyväksyttävät asumisen kulut eriarvoistavat kansalaisia rajusti. Ei kai kukaan oleta, että ”ilmastoverotulot” kohdennetaan heikompiosaisille? Työläisköyhyys etenee muutenkin kuin teollisuuden alasajossa. Horisontissa on Suomen palautuminen kituvaksi feodaaliläänitykseksi Brysselille. Itseään inhoamaan ehdollistutettu köyhä saattaisikin taipua muuttamaan takaisin esi-isiensä ikkunattomaan maakuoppaan ”luksusveroja” pakoon, järsimään ylivuotisia nahistuneita nauriita, ylpeänä pienestä hiilijalanjäljestään. Stopin luulisi löytyvän viimeistään silloin, kun toisaalla maaemon povella nähdään edelleen tavoiteltavan parempaa elintasoa. Kas, ja maailman väkilukukin lisääntyy kuukausittain enemmän kuin koko Suomen väestömäärä. Suomen kansalla, kärkipoliitikkojen haluista riippumatta, ei ole varaa leikkiä ilmastojeesusta. Miksi taloudellisen tuhon politiikkaa seuraavasta köyhyyden lisääntymisestä ei keskustella? Onko taloudellinen itsemurha järkevää 1,5 promillen osuuden tähden? "Maamme köyhille tilanne eskaloituu katastrofiksi."