Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Katso tästä, mikä muuttuu tänä vuonna – Kokosimme yhteen veroasioiden hoitoon vuonna 2019 tulevia muutoksia

Yksi tuloraja, OmaVero, veroilmoituksen uudistus… Veroasioiden hoito uudistuu vuonna 2019, ja se on herättänyt monissa kysymyksiä. Vaikka Verohallinto kannustaa käyttämään sähköisiä palveluja, lienee monille tervetullut uutinen, että verotoimistossa voi asioida myös jatkossa. Henkilöasiakkaiden verokortti uudistuu vuonna 2019. Mitkä ovat suurimmat muutokset nykyiseen verrattuna, verojohtaja Martti Henttula? –Verokortissa on jatkossa vain yksi tuloraja, eli vuosituloraja. Sama verokortti käy kaikille työnantajille ja kopio verokortista riittää. Menettely siis selkiytyy ja yksinkertaistuu. –Toisaalta asiakkaan on jatkossa entistä tärkeämpää seurata tuon oman vuositulorajansa täyttymistä ja hakea tarvittaessa muutosta verokorttiin. Verohallinto korostaa paljon sähköisten palvelujen käyttämistä. Saako asiakas apua vielä perinteisesti puhelimella tai verotoimistossa asioimalla? –Kyllä verotoimistosta saa jatkossakin palvelua ja ymmärrämme sen, että kaikilla ei ole mahdollisuutta hoitaa asioita sähköisesti. –Toisaalta olemme voimakkaasti panostaneet näihin sähköisiin palveluihin ja toivomme luonnollisesti, että mahdollisimman moni ryhtyisi hoitamaan asioita sähköisesti. Uskomme sen olevan myös asiakkaiden etu. Mikä on OmaVero -palvelu? –OmaVero -palvelu on Verohallinnon uudistunut verkkopalvelu, jossa asiakas voi nähdä ja hoitaa keskitetysti omat veroasiansa. Palvelussa voi muun muassa tehdä verokortin, täydentää veroilmoitusta ja niin edelleen. –Voisi sanoa, että kyse on eräänlaisesta "veroasioiden verkkopankista". Onko odotettavissa, että alkuvuonna henkilöasiakkaat ottavat yhteyttä Verohallintoon tavallista enemmän muutosten takia? Onko siihen varauduttu? –On selvää, että uudistusten myötä asiakasyhteydenotot ovat lisääntyneet jo nyt. Odotettavissa on, että ruuhka jatkuu myös vuoden alkupuolella. –Tähän on kyllä varauduttu ja uskomme selviävämme. Toisaalta toivomme asiakkailta ymmärrystä, mikäli esimerkiksi jonotusajat ovat välillä normaalia pidempiä. Myös veroilmoitus uudistuu vuoden 2019 aikana. Miten? –Jatkossa ei ole enää erillistä Veroilmoitus verkossa -palvelua, vaan veroilmoitusta voi täydentää suoraan OmaVero -palvelussa. Menettelyihin tulee myös eräitä muita muutoksia. Millaiset asiat vaikuttavat siihen, milloin veronpalautukset maksetaan henkilöasiakkaille tai milloin ovat jäännösveron eräpäivät? –Jatkossa sekä veronpalautusten että jäännösverojen maksupäivät aikaistuvat. Muutos liittyy verotuksen joustavaan valmistumiseen, eli verotus voi päättyä eri aikaan eri asiakkailla. Jatkossa veronpalautukset maksetaan jo elokuusta alkaen. On puhuttu paljon, että nykyiset ”suuret” veronpalautukset ja vastaavasti myös jäännösverot jäävät historiaan. Millaiset asiat siihen vaikuttavat? –Veronpalautusten tai jäännösverojen määrään tällä uudistuksella ei sinänsä ole suoranaista vaikutusta. Verohallinnon näkökulmasta olisi luonnollisesti toivottavaa, että ei tulisi sen paremmin veronpalautuksia kuin jäännösverojakaan vaan verotus saataisiin toimitettua mahdollisimman oikein jo verovuoden aikana. –Nyt toteutetut uudistukset, samoin kuin vuodenvaihteessa voimaan tullut tulorekisteri luovat kyllä tähän entistä paremmat edellytykset. 1. helmikuuta: Vuoden 2019 verokortit tulevat voimaan. 7. maaliskuuta: Kiinteistötiedot verkossa -palvelu aukeaa kaikille asiakkaille. 2. huhtikuuta: Esitäytetyn veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä niillä, joiden lomakkeelle on merkitty palautuspäiväksi 2. huhtikuuta. 6. elokuuta: Jos verotus on päättynyt kesäkuussa, veronpalautus maksetaan tilille nyt. 31. lokakuuta: Viimeiset verotuspäätökset vuodelta 2018 toimitettu asiakkaille. Lähde: Vero.fi. "Asiakkaan on jatkossa entistä tärkeämpää seurata tuon oman vuositulorajansa täyttymistä." Martti Henttula verojohtaja