Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Joulupöydän herkut eivät sovi lemmikeille – lahjaksi sopii antaa vaikka enemmän omaa aikaansa

Jouluruuat eivät ole eläimille sopivia ruokia, niissä on usein paljon rasvaa ja suolaa, joka ei ole hyväksi. Tarkkana saa jouluna olla, vaikka ei lemmikille jouluruokaa tarjoaisikaan. Ruoanvalmistus ja esilläolo antavat mahdollisuuden sille, että eläin pääsee ruokiin tassuiksi tai käpäliksi omin luvin. –Jouluruuista varsinkin koirille voi koitua suolisto-ongelmia. Esimerkiksi kinkun luut voivat aiheuttaa suolistovaurioita ja verenvuotoa, kertoo Pia Sarja , Mänttä-Vilppulan kaupungineläinlääkäri. Ei suklaata koirille Suklaa on koirille vaarallista ja voi aiheuttaa myrkytystilan. Suklaat onkin syytä pitää niin korkealla, että koirat eivät niitä pääse käpälöimään. Suklaasta voi koiralle koitua lisäksi ripulia ja munuaisoireita. –Tumma suklaa on erityisen vaarallista koirille, pienille koirille jo pienikin määrä tummaa suklaata voi aiheuttaa myrkytystilan, kertoo Sarja. Kissat eivät ole niin alttiita sairastumaan jouluruuista, mutta joulukukat ovat kissalle myrkyllisiä. Kissalle ovat vaarallisia useimmat joulukukat, ainakin: jouluruusu, hyasintti, joulutähti, misteli, rautatammi ja amaryllis. Joulun aika on riskiaikaa myös pentukoirille, koska ne mielellään ottavat kaiken suuhunsa ja syövät helposti esimerkiksi joulukuusenkoristeita. Lisäksi lahjanarut monesti kiinnostavat niin kissoja kuin koiria ja voivat helposti päätyä suusta suolistoon. Lemmikkiään voi hemmotella jouluna, hankkimalla sille ihan omia jouluherkkuja, niitä saa moneen makuun lemmikkieläinliikkeistä. Lemmikit ovat yksilöitä Sarja kertoo, että joka vuosi jouluruuat aiheuttavat ongelmia lemmikkieläimille. Jouluna sopimatonta syöneen eläimen oloa voi ensin yrittää kotikonstein helpottaa. Kuitenkin, jos oireet pahenevat, niin silloin kannattaa eläimensä kanssa lähteä päivystykseen. Arkisin päiväsaikaan Mänttä-Vilppulassa pääsee eläinlääkäriin Y-Talossa. Mänttä-Vilppulan eläinlääkärin ilta- ja yöpäivystys löytyy Jyväskylästä Omaeläinklinikalta. Osa lemmikeistä haluaa osallistua kaikkeen tekemiseen, mitä vain tapahtuu. Toisia lemmikkejä saattaa normaalia vilkkaampi jouluhyörinä hämmentää ja ne haluavat vetäytyä kiireen keskeltä. Tämä pitäisi ymmärtää ja antaa lemmikille oma rauha, jos se sitä kaipaa. Lahjaksi enemmän omaa aikaansa Lemmikille voi joululahjaksi antaa vaikka enemmän omaa aikaansa. Koirat nauttivat pitkistä kiireettömistä lenkeistä ihmistensä kanssa. Voi vaikka kulkea tavanomaisesta poikkeavia reittejä, antaa koiran määrätä suunnan ja vauhdin. Pakkasella kannattaa laittaa lämmintä päälle, myös koiralle. Kissat tarvitsevat myös yhteistä aikaa omistajansa kanssa. Kissat pitävät erilaisista metsästysleikeistä. Tähän tarkoitukseen on olemassa varta vasten kehitettyjä huiskia. Metsästysleikit erittävät kissan kehossa mielihyvähormoneita. Erilaiset aktivointipelit sopivat niin kissoille kuin koirille. Ruoan etsiminen hajuaistia ja ongelmanratkaisukykyä käyttäen saa lemmikin tyytyväiseksi. "Kissat eivät ole niin alttiita sairastumaan jouluruuista, mutta joulukukat ovat kissalle myrkyllisiä."