Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Valtuustoaloite: Janakkalaan tarvitaan työryhmä pitämään huolta tulevasta ja nykyisestä rakennuskannasta

Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti maanantain kokouksessa valtuustoaloitteen rakennuskannan erityisestä seurannasta Janakkalan kunnassa. –Janakkala on lähivuosina tekemässä historiansa suurimpia rakennusinvestointeja. On ehdottoman tarpeellista, että niin tulevasta kuin nykyisestäkin rakennuskannasta pidetään ammattitaitoisesti huolta. Osaan nykyistä rakennuskantaa on erilaisilla lyhytnäköisillä säästötoimenpiteillä mahdollisesti jopa itse aiheutettu vakavia ongelmia, Samuli Vesioja (ps) luki valtuustolle. Aloitteen mukaan Janakkalaan olisi vähintään määräajaksi perustettava ylimääräinen rakennusalan ammattilaisten työryhmä, joka keskittyisi erityisesti kommentoimaan ja huomioimaan erilaisia puutteita ja korjaustarpeita rakennuskannassa, myös rakennusvaiheessa. –Oleellisena tehtävänä heillä tulisi olla Janakkalan omien rakennusten kuntokartoitukset sekä hyvin tarkka toimiensa dokumentointi rakennuksista, Vesioja sanoi valtuustolle. Vesioja syyttää säästötoimenpiteitä Aloitetta edelsi Vesiojan pitkä puheenvuoro, jossa hän kävi läpi rakennuskannan huoltamista. –En väitä, että nyt olisi vastuualueella ammattitaidottomuutta, mutta jotakin on kuitenkin varmasti pielessä. Onko se sitten resurssipulaa vai suunnitelmallisuuden ja valtuustotason ohjeistuksen puutetta, mutta onhan se nyt nähty, että ongelmia on. Rakennuksemme eivät välttämättä ihan hyvin voi, Vesioja totesi. Hän sanoi, että osa ongelmista on syntynyt lyhtynäköisten säästötoimenpiteiden vuoksi. –Väitän, että esimerkiksi eri koulujen siirtyminen koneelliseen ilmastointiin on ollut järkyttävän kallis päätös. Ja sitten se ilmastointi on ymmärtääkseni pahimmillaan vielä suljettu, kun kukaan ei ole ollut paikalla. Mielenkiintoinen esimerkki muutamien tuhansien markkojen säästöistä, jotka epäilemättä ovat olleet merkittävänä tekijänä sisäilmaongelmissa ja nykyajassa ovat siten kumuloituneet, vaikkapa meilläkin, kymmenien miljoonien eurojen koulukeskushankkeiksi.