Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Valtuutettu Jorma Saarenpää on menehtynyt: "Nopeasti edennyt, vaikea sairaus lopulta pysäytti ison miehen"

Janakkalan kunnanvaltuutettu Jorma Saarenpää on menehtynyt. Asiasta kertoo Janakkalan Perussuomalaiset ry omilla Facebook-sivuillaan. –Valitettavana suru-uutisena saimme kuulla, että kunnanvaltuutettumme Jorma Saarenpää menehtyi viime yönä Israelissa. Nopeasti edennyt, vaikea sairaus lopulta pysäytti ison miehen, Perussuomalaisten sivuilla kerrotaan. Saarenpää oli Janakkalan kunnanvaltuutettuna vuodesta 2013. Hän oli myös Hämeen maakuntaliiton yhtymävaltuuston jäsenen Jorma Saarenpää jätti 21. marraskuuta ilmoituksen, jolla hän kertoi luopuvansa luottamustehtävistä lopullisesti. Hän täytti 60 vuotta keväällä. Lue myös: Valtuutettu Jorma Saarenpää sanoo, että hänen sisällään on perhonen vaikka päällä onkin panssari