Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Räsänen jätti hallitukselle kysymyksen Moreeni-Rastikankaan eritasoliittymästä: "Potentiaali kehittyä yhdeksi Etelä-Suomen merkittävimmistä yritysalueista"

Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) jätti eilen keskiviikkona hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen siitä, onko hallituksessa valmiutta tukea Moreeni-Rastikankaan eritasoliittymän rakentamista valtatiellä 3. Yritysalue sijoittuu Janakkalan ja Hämeenlinnan rajavyöhykkeelle ja muodostaa laajan kokonaisuuden. –Moreeni-Rastikangas-alueella on suuri potentiaali kehittyä yhdeksi Etelä-Suomen merkittävimmistä yritysalueista. Yhtenäisen yritysalueen kehittämiselle on tärkeää saada avattua valtatie 3:lle eritasoliittymä seudullisen suuralueen keskiöön. Liittymän saaminen on yksi tärkeimmistä yritysalueen kehittämistä ja laajenemista edistävistä tekijöistä, Päivi Räsänen toteaa. Vuonna 2017 valmistuneessa liikenneselvityksessä tutkittiin eritasoliittymän sijainti sekä maankäytölliset ja liikenteelliset toteutusedellytykset. Ne toteutuvat suunnitellulla sijaintipaikalla hyvin. –Liittymä muodostaisi yritysalueen valtakunnallisesti ja kansainvälisesti vetovoimaiseksi kokonaisuudeksi. Eritasoliittymä on jo nyt alueella olevien toimintojen vuoksi erittäin tarpeellinen. Eritasoliittymä sisältyy myös voimassa olevaan maakuntakaavaan. Uusi liittymä loisi edellytykset alueiden kehittämiselle, yritystoiminnan lisäämiselle ja sitä kautta myös uusien työpaikkojen syntymiselle, Räsänen sanoo. Hämeenlinnan kaupunki ja Janakkalan kunta ovat omalta osaltaan valmiit osallistumaan eritasoliittymän toteutukseen. Moreeni-Rastikangas eritasoliittymän kustannusarvio on noin 8 miljoonaa euroa. –Elinvoiman kasvattamisen kansallisella tasolla, kahden kunnan yhteistoiminnan, ja monimuotoisen hiilineutraalisuutta tukevan ja kiertotaloutta edesauttavan yritystoiminnan mahdollistamisen kannalta eritasoliittymän rakentaminen valtatie 3:lle on aivan keskeistä ja se on aloitettava viipymättä, Räsänen vaatii.