Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tuhansia käsineitä loihditaan kolmen naisen voimin - ''Syksy ja joulu ovat meille hullunmyllyä, mutta olemme tottuneet tähän''

Turengin Kinnalantiellä tehdään kotimaista käsityötä. Yrittäjä Liisa Sauson työmatka on lyhyt, sillä käsineateljee sijaitsee hänen omalla takapihallaan. Vaikka työmatka lyheni yrityksen muuttaessa Hämeenlinnasta Turenkiin, työmäärä ei ole suinkaan vähentynyt. Sauson suvun käsityöperinteet ovat pitkät. Käsineiden teko aloitettiin suvussa jo vuonna 1929 ja vuonna 1955 yrityksestä tehtiin kilpaileva yritys. Liisa Sauson oma yritystoiminta sai kuitenkin alkunsa äkillisesti vasta noin kolmekymmentä vuotta sitten. –Kuulin, että meidän perheyritys lopetetaan. Pelkäsin, että tietotaito katoaa, jos en nyt tee jotain ja nopeasti. Hetken mielijohteesta sitten päätin ostaa kaikki koneet. Luojan kiitos minulle oli opetettu nuorena koko käsineiden valmistusprosessi, Sauso muistelee. Samaan aikaan Liisan veli Sakari Sauso perusti oman yrityksen, mutta hän toi käsineet muun muassa Unkarista. Päätös olla tekemättä yhteistyötä veljensä kanssa oli molemmille selvä. Vaikka päätös oman yritystoiminnan aloittamisesta tuli yllättäen, halu tehdä työtä on kuitenkin suuri. –Halu tätä työtä kohtaan vaan kumpusi jostain syvältä, ja kumpuaa edelleen, Liisa jatkaa. Sauson kanssa yritystoiminnassa mukana on hänen oikea kätensä Päivi Kemppainen ja hänen tyttärensä Janna Sauso . Päivin kanssa yhteistyö on jatkunut jo neljätoista vuotta. –Päivi tippui kuin taivaan lahja juuri oikeaan aikaan, Liisa nauraa. Janna on ollut kuvioissa mukana koko ikänsä, mutta palattuaan takaisin ulkomailta puolitoista vuotta sitten hän alkoi tehdä töitä äidilleen päivittäin. –Kasvoin tähän, joten päätös mukaan lähtemisestä oli hyvin selkeä. Keväällä suunnitelmissa on opettelua koko käsineiden valmistusprosessin parissa, jonka jälkeen olisin valmis jatkamaan äidin yritystoimintaa, Janna kertoo. Työnjako kolmen naisen välillä on selvä. Päivi leikkaa nahat ja venyttää ne oikeisiin mittoihin, Liisa tekee ompelutyöt ja Janna keskittyy ompelun ohella myyntiin ja markkinointiin. Käsineitä valmistuu vuodessa 2500–3000 paria. Työprosessiin kuulu nahan leikkaaminen ja käsittely, ompelu ja koristelu, sekä vuorittaminen ja kanttaaminen. Yhden parin tekemiseen menee toista tuntia aikaa. –Käsineet eivät todellakaan tule liukuhihnalta. Jokaisen pariin kuluu aikaa sen mallista riippuen, Sauso kertoo. Liisa Sauson omaleimainen mallisto leviää Suomessa pääsääntöisesti jälleenmyyjien ja suorien yhteydenottojen kautta. Myös mittatilaus verkkokaupasta on ollut puhetta. Työn paljouden määrästä huolimatta Liisa keksii aina uutta. Tänä vuonna uutena tulokkaana mallistoon saapui koristellut rukkaset. –Rukkasmallisto oli pyörinyt mielessäni jo kaksikymmentä vuotta, mutta vasta nyt aika oli kypsä. Vihdoin päästin ajatukseni valloilleen ja on ollut kiva huomata, että niitä on haluttu. Sauson mukaan yrittäjyydessä parasta on se, että saa olla oman itsensä herra. Töitä saa tehdä omalla tavallaan niin paljon kuin haluaa, mutta pitää myös muistaa pitää vapaata. –Syksy ja joulu ovat meille hullunmyllyä, mutta olemme tottuneet tähän. Kesän lomailun jälkeen tätä osaa aina kaivata. Välillä läheiset kyselee, miten oikein jaksan. Vastaus on selkeä: tämä on minun elämääni. Katso videolta, miltä Liisan käsityöateljeessa näyttää.