Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kunnanhallitus kirjasi kunnallisveron korotuksen vuodelle 2022: "Tähän ei kuitenkaan tarvitse toivottavasti mennä"

Janakkalan kunnanhallitus korjasi talousarvioesitystään vastaamaan muuttunutta taloustilannetta. Verotulot ja valtionosuudet on päivitetty vastamaan Kuntaliiton marraskuisia laskelmia. Janakkalan verotulojen ennakoidaan putoavan noin 2 miljoonaa euroa ja valtionosuuksien vähenevän 170 000 euroa alkuperäisestä esityksestä. Laskelmien mukaan Janakkalassa tilikausi tulee olemaan hieman yli kaksi miljoonaa euroa alijäämäinen vielä kahtena tulevana vuotena. Kolmivuotisen suunnitelmakauden lopulla tulos kääntynee positiiviseksi. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että suunnitelmaan kirjataan kunnallisveron korotus vuodelle 2022. Kirjattava korotus on 0,25 prosenttia. – Tähän ei kuitenkaan tarvitse toivottavasti mennä. Meillä on suunnitelma, jonka mukaan panostamme ensisijaisesti tulopohjan kasvattamiseen. Mutta ollaksemme vastuullisia, siellä on nyt esitys kunnallisveron korotuksesta kolmen vuoden päästä, kunnanhallituksen puheenjohtaja Pirjo Alijärvi (sd) avaa. Kunnallisverosta päätetään joka vuosi. Alijärvi luottaa siihen, että talous saadaan kasvuun sillä tavoin, eikä korotusta tarvitse välttämättä tehdä. – Me olemme resursoineet henkilökuntaa elinvoiman kasvattamiseen, ja siellä on lähtenyt syntymään erittäin hyvää jälkeä. Meillä on varmasti tulossa mukavia uutisia lähiaikoina, hän sanoo. Talousarvioon jouduttiin tekemään muutoksia verokertymän ennusteen muutoksen vuoksi. Kunnanhallitus muokkasi esityksensä uudestaan maanantain kokouksessaan. – Tässä näkyy ajan henki ja se, kuinka työelämän muutos alkaa vaikuttaa myös kunnan päätöksentekoon. Päätöksiä joudutaan ottamaan uudelleen tarkasteluun ja reagoimaan tilanteisiin nopeasti. Olisi ollut vastuutonta, jos emme olisi toimineet näin, Pirjo Alijärvi huomauttaa. Hän kiittää kunnanhallitusta siitä, että se sai aikaan muutokset hyvässä hengessä. Kouluja vaiheistettiin lisää Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että myös Tervakosken koulu- ja monitoimikeskus rakennetaan kahdessa vaiheessa. Kunnanhallituksen ehdotuksen mukaan rakentaminen aloitetaan Tervakoskella yläkoulusta. – Verokertymän muutos näyttää huolestuttavalta, ja sen vuoksi teimme muutoksia suunnitelmiin, Pirjo Alijärvi kertoo. Koulukeskusten rakentaminen aloitetaan suunnitelmien mukaisesti Turengin kokonaissuunnittelusta, joka tehdään ensi vuonna. Vuosina 2020–2021 rakennetaan Turengin alakoulu. Sen jälkeen vuonna 2021 tehdään Tervakosken kokonaissuunnittelu ja vuosina 2022–2023 rakennetaan Tervakoskelle yläkoulu. Vuosina 2023–2025 rakennetaan suunnitelman mukaan Turengin yläkoulu ja vuosina 2026–2027 Tervakosken alakoulu. – Tämä suunnitelma on tehty koulujen kunnon mukaan. Huonokuntoisimmat rakennetaan ensin, Alijärvi sanoo. Muutoksella haetaan väljyyttä ja reagointimahdollisuutta investointipakettiin. – Tämä antaa meille pelivaraa. Mikäli näyttää siltä, ettei meillä olekaan taloudellisia resursseja, meillä on mahdollisuus vielä harkita rakentamisaikataulua uudestaan. Se on tässä budjetissa otettu huomioon, sanoo kunnanhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Osmo Tokeensuu . Lisäksi uusi rakentamisaikataulu poistaa väistötilojen tarpeen, joka säästää kustannuksia. – Tervakoskelle voidaan rakentaa vaiheittain niin, että koulunkäynti on mahdollista samalla tontilla. Rakennusta voidaan myös purkaa vaiheittain. Varmistimme tämän ennen päätöstä, Alijärvi sanoo. Koulujen purkukustannukset jakautuvat uuden suunnitelman mukaan tasaisemmin eri vuosille vaiheistuksen myötä. Tämä antaa väljyyttä käyttötalouteen. Muut investoinnit kunnanhallitus esittää valtuustolle aiempien suunnitelmien mukaisesti. Tervakosken terveyskeskuksen ja uimahallin suunnitelmiin ei siis koskettu.